*

Itsenäinen ajattelija Elämmekö unessa?

Kaikki blogit puheenaiheesta Teologia

Suomi ja sen teologinen osaaminen

Tehtäköön tähän alkuun selväksi se, että arvostan suomalaista tutkimustyötä, jota yliopistoissamme tehdään. Käsittääkseni se on korkealaatuista ja vertailukelpoista maailman mittareillakin mitattuna. Korjatkoon tähän kuka tahansa, jos olen väärässä.

Mitä tulee Suomen teologiseen osaamiseen, niin siitä en ole niin varma. Pidän itse Raamattua universaalina ilmoituksena, joka ei muutu ajan kuluessa. Mielestäni tietyt asiat on ilmaistu siinä varsin yksiselitteisesti, toisin sanoen niin, ettei tulkinnanvaraa niissä ole.

Kristinusko ja islam I: Luikuriteologit harhakäsityksiä levittämässä

Länsimaisessa demokratiassa jokaisen aikuisen pitäisi tietää, miten maailmanuskonnot eroavat kristinuskosta.

Oikea tieto ei ole tärkeää vain sen takia, ettei antaisi niin sanotusti kusettaa itseään. Se on myös tarpeen kyetäkseen tekemään tosiasioihin perustuvia valintoja omaksi, lähimmäistensä ja isänmaansa parhaaksi. Demokratiassahan valtiovalta kuuluu kansalle.

Nykyteologien ’rusinapullakristillisyys’ tyrmätään tunnustuskirjoissa

Politiikasta sanotaan, että se on likaista peliä, eikä poliitikkoihin voi luottaa. Teologia taitaa olla sitäkin likaisempaa, ja vielä vähemmän voi luottaa teologeihin. Sekä poliitikkoihin että teologeihin näyttää pätevän sama sääntö: mitä korkeampi asema, sitä pahempi luikuri. Poikkeuksiakin toki on.

Politiikka koskee kuitenkin vain ajallisia ja maallisia asioita, mutta teologia ikuisia ja taivaallisia asioita. Edellisessä erehtyminen on inhimillistä mutta jälkimmäisessä helvetillistä. Kirjaimellisesti.

Onko sielu kuolematon, vai vain elämänvoima meissä joka kuolee ruumiin mukana?

Heräsin minäkin jälleen kesähorroksestani ja pelkästään kukkien ihailusta siirryin tähän ikikysymykseen, onko ihmisellä sielu ja jos on, niin kuoleeko se ruumiin mukana. Varsinaisen herätyksen sain luettuani tämän Arla   Kanervan esseen  jälkikäteen, kun tänään näin  (HS 24.7) mielipideosastolla teol.lis. Pertti Sistonen käsitteli tätä aihetta Raamatun luomiskertomuksen pohjalta mm. Jumalan luomistyön tuloksena "ihmisestä tuli elävä sielu".

Paholaisen kirjeopistosta: Omavanhurskauden perusteet

Arvoisa kirjeopistomme opiskelija!

Me olemme aiemman kirjeenvaihtomme perusteella antaneet itsemme ymmärtää, että tavoitteesi on vahva ja selkeä: välttää joutumasta siihen kirkkaaseen paikkaan, jota Sanoinkuvaamattoman Kirkas Vastustajamme kutsuu vanhakantaisesti taivaaksi. Se on lomakohteena auttamattomasti pois muodista - niin last century-, onhan sen sijaan tänne Kuumaan Ja Kuuluisaan Residenssiin aivan kirjeopistomme naapuristossa ollut viime aikoina suorastaan tungosta. Siksi haluamme auttaa Sinua tavoitteesi saavuttamissa.

Pimeys pitää meitä otteessaan yhä

Täydellistä. Viettäessämme kolmen päivän juhlaa, milloin pimeys on suurimmassa vallassa, se kostaa ja antaa meille influenssa-aallon ja aina joulu-tammikuussa.

Antisemitismin isä ?

Saksalaisen antisemitismin isä ei ollut Adolf Hitler, vaikka useat näin haluavat uskoa.

Ensimmäiseksi kirjalliseen muotoon antisemitismiä ei laittanut Adolf Hitler, vaikka Mein Kampf - kirja sen perusteella kiellettiinkin.

Antisemitismin saksalainen isä kirjoitti aikanaan:

Sofistikoitunut

Minulla on salainen pahe. Katson joskus TV7 -kanavaa. Teen sitä osittain siksi, että se antaa minulle heikoille ja halpamaisille ihmisille tyypillistä paremmuudentunnetta. Toisaalta teen tämän myös sen vuoksi että tämä paremmuudentunne perustuisi edes asiaan tutustumiseen eikä siihen että näin vain päätetään suoraan.

MAILMANKAIKKEUS SATTUMAAKO?

Pääkysymys ei liene, mitä on olemassa ja minkälaista on, vaan mistä ja mitä varten tai miksi kaikki, mitä on, on. Näin nousee kysymys Jumalasta aina tärkeimmäksi.

 

Ajattelen aivan lapsellisesti – ja mitäpä muuta ihminen lopulta voinee, sillä hänen ajattelunsa on korkeimmillaankin vain lapsellisuuden yksi aste ylivoimaisten ongelmien edessä. Ajattelen – enkä todellakaan voi olla tekemättä sitä juuri näin – että universum on suunnattomasti ulottuvainen yhä eteenpäin ja eteenpäin ja samalla suunnaton määrä tuohon ulottuvuuteen kuuluvia tähtiä.

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi

Perinteisesti tietoisuutta ja ajattelua on lähestytty arkijärjen ja itsereflektion kautta. Tätä kautta on syntynyt hyvin tietynlainen käsitys. Tarkalleen ottaen käsitys siitä mikä on vapaan tahdon ja syyn ja seurauksen välinen suhde. Nykyään kun tämän rinnalle ellei peräti tilalle on tullut aivokeskeinen neurologia, voidaan huomata että monesti nämä ajattelutavat antavat keskenään erilaisia tuloksia. Näitä miettiessä on kenties hyvä miettiä asiaa aivan alusta ja jatkaa siitä eteenpäin.

Teologian maailmassa

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä