*

Itsenäinen ajattelija Elämmekö unessa?

Kaikki blogit puheenaiheesta Robotiikka

Työnteko tulevaisuudessa

Kaikki mikä voi digitalisoitua, digitalisoituu! Eli kaikki digitalisoituu paitsi ihmisten erilaiset pohtimiset ja keskinäiset kohtaamiset sekä näihin liittyvän taiteen tekeminen. Maailmassa on muutaman vuosikymmenen päästä jotain 10 miljardia kulkijaa, ja työtä riittää hädin tuskin puolelle miljardille. Ja myöhemmin ei niillekään.

 

Inhimillinen erehdys

Otsikon mukainen selitys on tuttu monesta uutisesta, jossa on kerrottu jonkun onnettomuuden syystä. Syy sinällään voi jäädä hämärän peittoon, mutta sanonnalla pyritään ilmaisemaan ihmisen tekemää virhettä.

Yhdysvalloissa on uutisten mukaan menossa erikoinen oikeusjuttu. Siinä onnettomuuden vainajan omaiset ovat haastaneet robotin tekijät oikeuteen ko. työntekijän kuolemasta. Robotti oli murskannut työntekijän pään siirtyessään toiminta-alueensa ulkopuolelle. Seurauksena tästä oli työntekijän kuolema. Menestyykö kanne niin se jää nähtäväksi.

Robotiikka tulee, oletko valmis?

Jos ajatellaan että robotit tekevät yhä enemmän töitä, jonka takia työttömyysaste nousee, niin miten kansalaiset saavat perustoimeentulonsa? Robotiikan kehittäjävaltioissa töitä riittää erikoisosaajille ja tietenkin myös sellaisissa työtehtävissä joissa robotti ei voi korvata ihmistä.

Raha syntyy lisäarvon tekemisestä, jalostusarvosta tai palveluarvosta eikä mistään muusta vai mitä mieltä olette?

Työn katoamisesta ja kadottamisen tarpeesta

USA:n presidentinvaaleissa kampanjoitiin työpaikkojen takaisin tuomisella, Euroopassa populistit kampanjoivat myös työpaikkojen palauttamisella. Takaisin tuotavat työpaikat nähdään usein erinäisinä tehdastöinä ja muina työpaikkoina, jotka ovat siirtyneet halvemman työn maihin, tai jotka on automatisoitu niin pitkällä, että työvoiman tarve on vähentynyt.

Neljäs teollinen vallankumous?

Tämän vuoden toukokuussa Adidas ilmoitti, että vuonna 2017 se aloittaa urheilujalkineiden valmistuksen uudelleen Saksassa Ansbachissa. Saksan tehtaan lisäksi yrityksen tavoitteena on avata toinen tehdas Yhdysvaltoihin saman vuoden aikana. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan kaikki sen jalkineet oli valmistettu alihankkijoilla Aasiassa. Myös Nike on suunnittelemassa valmistuksen aloittamista uudelleen Euroopassa.

 

"Miljardi ihmistä tekee työmme halvemmalla" -Björn Wahlroos

(Värikäs suurpääomapersoona Björn "Nalle" Wahlroos nuoruusvuosien proletariaatin diktaturistina esittää työmme täällä EU-Euroopassa liian arvokkaaksi, tarkoittanee, että meillä on ansaitsematonta ostovoimaa, jolla nostatamme kasvuhokemakulttuuria - lopulta työttömien armeijoina, robotisaation ja kaukoitätoverin hoitaessa hommamme?)

 

Jäärät ja robotiikka

Eilen illalla YLE uutisoi loppukevennyksessään robotiikasta. Uutisessa Nao-tyypin robotti toimii jumppaohjaajana kuntoutujalle sairaalassa. En katsellessani tiennyt pitäisikö tälle tapaukselle itkeä vai nauraa, mutta mieleeni nousee kuitenkin kaksi vaihtoehtoa asioiden tilasta.

Vauva tai vanhus, samojakin tarpeita

Sekä vauvat että vanhukset tarvitsevat katsekontaktia, koskettelua ja hellää puhetta. 

Kun nuo korvataan tietokoneilla vaivojen osalta, kuva, voi tuloksena olla digidementia . 

Kriittisessä arviossa robotiikka

Jo vuosikymmeniä teollisuus on pyrkinyt automatisoimaan töitä, jotka ovat yksinkertaisia työtehtäviä tai jopa monimutkaisia prosesseja kuten paperin tekeminen. Automatisoinnin tuomat hyödyt näkyvät suoraan tuotantomäärässä ja samalla työntekijöiden tehtävät työpaikalla muuttuvat koneen huolto- ja tarkkailutehtäviksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä