Itsenäinen ajattelija Elämmekö unessa?

Sininen tulevaisuus lakkasi maistumasta

Sinisten johtohahmoista ainakin Jussi Niinistö, Timo Soini ja Simon Elo ovat jo aiemmin ilmoittaneet, etteivät asetu ehdolle eurovaaleissa.

Sen teki myös Sampo Terho. Hän ilmoitti jättävänsä valtakunnanpolitiikaan eikä näin ollen pyri myöskään Sinisten puheenjohtajaksi.

Eo. herrat olivat vielä telleviä kesäkuussa 2017, kun perustivat Uuvatit eli Uusi Vaihtoehto -ryhmän.

Poliittisella pelikentällä ei yksinkertaisesti ollut tilaa eikä loikkareilla yleensä ole tulevaisuutta.

Luu jää vain käteen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Tellevä on murresana. Se tulee äidin puolelta Vetelistä Keski-Pohjanmaalta.

Se tarkoittaa polleaa, mahtailevaa.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@1. Kiitos tuosta tellevän merkityksestä. Meinasin jo googlailla, että mitä tuo tarkoittaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sinisille ei löydy kannatusta on vain lyhyt menneisyys.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Sinisten siirtyminen itse valmistelemaansa tulevaisuuteen on kyllä Suomen poliittisen historian huimin katoamistemppu.

Ensin Soini menetti kentän kannatuksen, sitten Soini epäonnistui Perussuomalaiset-puolueen kaappauksessa, lopulta Soini onnistui vetämään maton alta hänen uskollisimmilta seuraajiltaan.
Kuulin tässä tarinan, jonka mukaan Soini olisi uransa alkuaikoina tuhonnut SMP:n nuorisojärjestön hyvää palkkaa vastaan. Nyt tuon voinee jo uskoakin?

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

voisi Terho käydä korjaamassa vaalimainoksena meidän kylältä veks.

Edelleen siellä turvaa tolpissa kulkijoiden matkaa

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Sinisten niukka vaalibudjetti riitti nippanappa vaaleja edeltävään kampanjointiin. Mm. PS:n mainosten graafisen ilmeen kopiointiin.

Kampanjan jälkien siivoamiseen ei jäänyt resursseja eikä motivaatiota.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Nyt vaikuttaa siltä, ettei kommentoija Rautiainen ihan täysin usko, että Siniset turvaa, Siniset turvaa, Siniset turvaa teidenvarsien mainostensa poistamisen.
Jos Terho olisi lähtenyt EU-parlamanettiin ehdolle, olisihan ne mainokset voinut käydä vain uudelleen numeroimassa?

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@5. Tähän on olemassa pykälä, että vaalimainokset pitää poistaa. Sinisille voi mielestäni lähettää sakkoa:

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/a663274...

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Kuuntelin Soinin kirjan "maisterisjätkä" työmatkoilla autossa. Eniten kiinnitin huomiota siihen, mistä häntä jälkikäteen sitten syytettiin.

Minä, minä ja minä. Eräässä kohdassa Soini mainitsee, että ilman häntä puolue ei olisi tässä asemassa.

Pitää osittain paikkaansa. Soini ja Wistbacka pitivät puolueeen elossa ja pään pinnalla.

Todellinen menestys tuli vasta kun puolueesta tuli ainoa vaihtoehto viralliselle hyssyttelylle ja poliittiselle jargonille. Suuntaviivat siihen antoivat Tony Halme ja Jussi Halla-aho.

Soinin perussuomalaiset olivat 1% puolue todella pitkään ennen kuin "kultajyvä" ja puolueen uudet suuntaviivat Tony Halmeen ja Jussi Halla-ahon myötä muotoutuivat.

Nämä piirteet kun otetaan puolueesta pois se tyhjenee kuin vappupallo. Näkisin asian siten, että smp + sinisten kannatus on oikeasti tuota missä se on nyt. 1-2%. Ei se sieltä tule nousemaan.

Soini tietää tämän karun faktan. Samoin muut sinisten "johtohahmot". Halutessaan voivat rimpuilla vuositolkulla prosenttiliikkeenä.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Ilman Jyväskylän toissavuoden puoluekokouksen ”värisuoraa” tilanne saattaisi olla nyt niin, että Perussuomalaiset olisi suurin puolue ja Rinteen paikalla tunnustelijana olisi joku perussuomalainen. Sinisten ministerit tekivät hyvää työtä hallituksessa Perussuomalaisten vuonna 2015 hyväksymän hallitusohjelman mukaisesti. Hallitusohjelma on aina kompromissi ja sitä monen on vaikea ymmärtää.
Tuskin nyt olisi myöskään ongelmia eduskunnan istumajärjestyksen suhteen. Puoluekokouksen johto vaihdettiin niin demokraattisesti, että se saattaa herättää epäluuloja nykyjohtoa kohtaan muiden hallitukseen pyrkivien puolueiden keskuudessa ja olla yksi este pääsyyn hallitukseen.
Joskus voi käydä niin, että voitosta syntyykin itse asiassa tappio. Mene ja tiedä.
Sipilää lainaten monella paloi ”poliittinen koti.” Tunnetusti uuden kodin rakentamiseen tarvitaan aina paljon rahaa.

Itse Veikko Vennamoa ja hänen perinnönjatkajiaan seuranneena on todettava, että puolueen aatemaailma siirtyi reippaasti oikealle vuonna 2017. Vennamo on niin kiinnostava henkilö, että tuli luettua aikanaan hänen kirjallinen tuotantonsa. Hänellä ei ollut helppoa Kekkosdiktatuurin aikana ja se selviää hänen kirjoistaan.

En näe oheisessa videossa kylläkään mitään ”tellevyyttä.” Kyllä siinä ollaan enemmänkin Isänmaan asialla.
”Tänään emme ole poliitikkoja, vaan isänmaan asialla”

https://www.youtube.com/watch?v=TKhxkjqCY7Q

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kyllä on myönnettävä, että paljon hyvääkin tekivät hallitustaipaleella mutta jostain kumman syystä äänestävä kansaosa ei lähtenyt sen kelkan kyytiin. Sitä, miksi noin kävi, jäänee ikiuseksi arvoitukseksi. Siitä en tykännyt, että siniset kovin kärkkäästi yhtyivät persujen haukkumiseen jne. Soini kehuskeli kaksi vuotta kuinka hän oli luonut ison puolueen ja että Halla-aho ei koskaan yllä samaan jne. Oliko sitten niin, että äänestäjät tympääntyivät alinomaiseen kehuskeluun ja äänestivät vastoin Soinin tahtoa. Ota ja tiedä häntä...

Onneksi itse kirjoittelin ja kannustin molempia osapuolia menestykseen ja ilmoitin iloitsevani niin sinisten kuin persujen mahdollista menestystä. Kävi kuten kävi ja niinpä iloitsen persujen menestystä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Kannattaa veikata kahta hevosta.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Sepon analyysi on oikea. Itsellenikin oli yllätys, että siniset vaipuivat sinne vanhan PS:n aikaisiin lukemiin prosenttiliikkeeksi.

Soini kuvitteli, että äänestäjät seuraavat häntä. Tämä todistaa todeksi sen vanhan sanonnan, että yksikään pelaaja ei ole joukkuetta suurempi.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #13

Joo ja minä luulen tietäväni, että monen sinisen mielessä häilyy sitä, että olisi ehkä kannattanut pitää hiukka pienempää suuta. Olisi mahiksia palata, mutta suuri suu saattaa olla este...Soini on se, joka hukutti koko sinisten unelman pysyä eduskuntapuolueena. Jos olisi tehnyt vaalityötä ja lähtenyt ehokkaaksi olisi saattanut mahollistaa jokusen eduskuntapikan. Yksi ja kaksikin paikkaa olisi tuonut kovasti taloudellista hyötyä puoluetukiaisten muodossa. Mutta kun ei niin ei...Eikös sitä sanota, et sitä saa mitä tilaa...

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola Vastaus kommenttiin #14

”Eikös sitä sanota, et sitä saa mitä tilaa...”
Siltä vahvasti näyttää ja vielä vahvemmalta se näyttää oheisen linkin lukemisen jälkeen.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f7660979-53b...

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #13

"vanhan PS:n aikaisiin lukemiin prosenttiliikkeeksi."

Ilmeisesti jos onnistuu saamaan 1%:n äänisaaliin, nin lasketaan prosenttiliikkeeksi.

Käyttäjän seppopmuurinen kuva
Seppo Muurinen

Samaa minäkin kuin Leskinen edellä !

Käyttäjän JVuorela kuva
Juhani Vuorela

Sininen tulevaisuus ei saanut ek-vaaleissa kansanedustajia, persuille tuli 39, se ei auta, koska persujen tulevaisuus on toimia oppositiossa.

Mitä tästä seuraa, no se että persuilla ei ole 39 kansanedustajasta huolimatta sen enempää vaikutusvaltaa eduskunnassa kuin sinsillä eduskunnan ulkopuolella.

Tulevalla hallituksella on selvä enemmistö, joten oppositio on vähemmistönä jokaisessa eduskunnan äänestyksessä ja ainoa mahdollisuus persuilla on saada jotain hyväksyttyä, on olla kannattamassa jotakin hallituksen esitystä, eli myötäjuosta hallituksen mukana.....

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"...no se että persuilla ei ole 39 kansanedustajasta huolimatta sen enempää vaikutusvaltaa eduskunnassa kuin sinsillä eduskunnan ulkopuolella."

Montako valiokunnan puheenjohtajuutta Sinisillä on?

Käyttäjän JVuorela kuva
Juhani Vuorela

Et taida nyt oikein olla kartalla, siniset ei saaneet ek-vaaleissa kansanedustajia, joten valiokuntien edustuksista on turha kysellä.

Valiokuntiin valitaan puheenjohtajia ja jäseniä vaalituloksen mukaan. Se ei takaa valiokunnissa minkäänlaista suurempaa vaikutusvaltaa kuin yhden henkilön äänivallan verran, ei edes puheenjohtajan suhteen.

Persut eivät saa yhdessäkään valiokunnassa tahtoaan läpi, ellei se ole sen kaltainen esitys että valiokunnan enemmistö sitä kannattaisi.

Se on demokratiaa, toisin kuin persujen öykkärimäinen muita halveksiva yritys sanelemalla saada tahtonsa läpi.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@18. Mitä ihmettä sinä höpiset? Siniset katosi kokonaan, kun ihmiset muistivat teitä pettureina. Hallitus olisi pitänyt kaataa ajat sitten mutta te pölhöt halusitte hillotolppaa ja tuitte hallitusta.

Vaaleissa nähtiin sitten totuus ja myös sen, että Keskusta menetti paljon ääniä, koska te olitte kavereina ja teitte typeryyksiä.

Logiikkasi mukaan Perussuomalaiset olisi pitänyt olla myös nollakerhoa kuten te itse olette.

Käyttäjän JVuorela kuva
Juhani Vuorela

En höpise, vaan kommentoin yleistä mielipidettä persujen suhteen, joten kuka heidän kanssa haluaa samassa hallituksessa olla, ei kukaan.

Siniset jatkaa poliittista toimintaansa, vaikka se sinua kuinka kiukuttaisikin ja tuo esille vihamielisyytesi kaikkea ja kaikkia kohtaan.

Persuilla on kova hinku, suorastaan pakkomielle päästä hillotolpille. Ongelma on vain se että niitä hillotolppia ei anneta oppositiossa oleville puolueille.

Persuilla tulee eduskunnan sisäisessä oppositiossa olemaan täsmälleen yhtä vähän vaikutusvaltaa kuin sinisillä eduskunnan ulkopuolella toimivana oppositiona.

Toki persuille voi "vaikutusvaltaa hetkellisesti tullakin", jos ovat jossain asiassa samaa mieltä kuin hallitus. Se taas tarkoittaa että persut on myötäjuoksijoina, jopa takin kääntäjinä hallitukseen toimiin nähden.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Sininen Tulevaisuus katoaa puoluekartalta. Puolueita on aina tullut ja mennyt. Sininen tulevaisuus on sensijaan elämänasenne, jossa esim. toimenpiteet Suomen maanpuolustuksen lujittamiseksi menevät aina puoluepolitiikan edelle. Tämä vaatii tekijöiltä niin kykyä kuin halua asettaa maan etu etusijalle. Sinisen Tulevaisuuden toimijat saavat minulta syvän kumarruksen.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Sininen maistuu aina ja sillä on pitkä historia. Fazerin Sininen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset