Itsenäinen ajattelija Elämmekö unessa?

OTKES:n mielestä turvapaikkaprosessi on liian hidas

Onnettomuusturvakeskus (OTKES) sai valmiiksi raporttinsa, jossa se selvitti miten viime elokuussa Turussa sattuneiden puukotusten kaltaisia tapauksia voitaisiin muun muassa ennaltaehkäistä.

OTKES suosittelee muuan muassa turvapaikkapäätösten ja niistä tehtyjen valitusten käsittelyn nopeuttamista. Nyt keskimääräinen kokonaiskäsittelyaika on 1,5 vuotta. Sen mukaan käsittelyä pitäisi erityisesti kiirehtiä, jos hakijan katsotaan olevan turvallisuusuhka.

”Nopeasti saatu kielteinen päätös on hakijalle usein parempi kuin pitkään kestävä epäselvä tilanne. Odottelun aikana sopeutuminen ja kotoutuminen vaikeutuvat, jolloin syntyy ääri-islamistisen radikalisoitumisen vaara” - OTKES toteaa.

Tutkintaryhmän mukaan pitäisi myös pyrkiä kitkemään tilanteita, joissa tulija esiintyy väärällä nimellä ja iällä.  Tähän ei esitetty mitään uutta miten tämä toteuttettaisiin. Turun puukottajahan esiintyi Suomessa väärällä nimellä ja todellista nuorempana.

Raportti ei siis saanut selville mitään uutta mitä ei olisi jo tiedetty. Nyt vain asiat tuli kirjatuiksi yhteen selvitykseen.

Käsittelyprosessien nopeuttamisen mahdollisuudet lienevät marginaalisia, jos otetaan huomioon päätöksien valitusajat. Nyt tulijoita on ollut noin 40000 henkilöä viimeisen kolmen vuoden aikana.

Sen sijaan OTKES jätti kokonaan ottamatta kantaa kielteisen päätöksen saaneisiin ja heidän maasta poistamiseensa. Mielestäni heillä maahan jäädessään on myös yhtäläinen radikalisoitumisen riski kuin turvapaikkapäätöstään odottavilla.

Raporttinsa lopuksi OTKES pitää väestön varoittamista tekstiviestein tehokkaampana kuin nyt Turussa käytettyä Twitteriä. Mielestäni tämä on käytännössä mahdotonta, sillä ns. yksinäisten susien tekemien iskujen ennakoiminen on vaikeaa ja tilanne kestää vain muutamia minuutteja eikä viranomaisilla tuskin ole tapahtuma-alueella olevien yhteystietoja.

 

Lähdeviite: STT:n uutinen 14.6.2018.

Onnetomuustutkintakeskus - raportti: http://www.turvallisuustutkinta.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2018/06/turunpuukotustenturvallisuustutkintavalmistunut.html

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän NiemiMatti kuva
Matti Niemi

Sen vaan sanon että mielestäni tapaus ei ollut missään määrin onnettomuus.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

#1 Matti Niemi. Lainaus Otkesin sivulta: "Valtioneuvosto asetti lokakuussa 2017 turvallisuustutkintalain mukaisen riippumattoman tutkintaryhmän selvittämään Turussa 18.8. tapahtunutta puukotusta. Tutkintaryhmän työssä on kyse poikkeuksellisen tapahtuman tutkinnasta, josta säädetään turvallisuustutkintalaissa. Tällä perusteella voidaan tutkia erittäin vakava kuolemaan johtanut tai yhteiskunnan perustoimintoja uhannut tai vakavasti vaurioittanut tapahtuma, joka ei ole onnettomuus."

Ei ollut onnettomuus, ei. Perin onnetonta kylläkin.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Sangen surkuhupaisaa, miten media uutisoi kautta linjan kuin Turun tavallisista puukkohippasista.
Näin vaikka puukottaja huuteli verityönsä aikana "Allahu akbar !"
Hänellä oli luulo, että Suomi osallistuu Syyrian sotaan, ja sen hän halusi verisesti kostaa.
Terroristi-puukottajalla oli selkeä islamistinen motiivi, mutta sitäkin piti piilotella.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Turun käräjäoikeudella riitti kuitenkin rotia enemmän kuin medialla, koska antoi tuomion terrorismista.
Todella pitkä listaus saa kuitenkin jatkoa.
"Sitä saa mitä tilaa." Nimittäin maahanmuutolla.
Viite:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Islamist_ter...

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ylipäätään ei ole tarvetta edes käynnistää yhtään mitään prosessia, jos hakija saapuu esimerkiksi toisesta eu-maasta tai muusta selkeästi turvalliseksi luokitellusta maasta. Jos henkilö saapuu maasta jossa hänen henkensä ei ole vaarassa - vaikkapa Ruotsista, hän ei ole pakolainen eikä näin ollen voi olla oikeutettu laajaan turvapaikkakäsittelyyn.
Jos tuon Geneven sopimuksen noudattaminen rasittaa kohtuuttomasti vaarallisen valtion naapurimaita, silloin voidaan sijoittaa siellä olevilta pakolaisleireiltä kauempana oleviin maihin henkilöitä. Henkilöt valittaisiin sen mukaan, mikä suojelun tarve on. Silloin suojaa sodalta saisivat mahdollisesti muutkin, kuin 20-50 vuotiaat miespuoliset lapset.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Olen kanssasi eri mieltä. -...tai no:
" Jos henkilö saapuu maasta jossa hänen henkensä ei ole vaarassa - vaikkapa Ruotsista, hän ei ole pakolainen eikä näin ollen voi olla oikeutettu laajaan turvapaikkakäsittelyyn."

Tuohon sisältyy mielestäni näkemys, että kukaan ruotsalainen ei voisi olla Ruotsissa hengenvaarassa henkilöönsä liittyvän syyn vuoksi - mutta kyllä voi. Samaan tapaan voi suomalainenkin olla vaarassa Suomessa, ja hänellä pitää siksi olla oikeus hakea turvapaikkaa vaikka Ruotsista.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Laitetaan sitten muotoon "Jos henkilö saapuu turvallisesta maasta jossa hänen henkensä ei enää ole vaarassa". Jos ruotsalainen on hengenvaarassa Ruotsissa, hän voi toki hakea turvapaikkaa vaikkapa Suomesta tai Norjasta niin Geneven sopimuksen kuin terveen järjenkin perusteella. Tosin molempia sovelletaan aika vähän nykyään.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Voisikohan ennaltaehkäisyksi paremmin toimia kyseisen marokkolaisen henkilön perusteettoman turvapaikkahakemuksen käsittely lähtömaassa?

Asia jota Halla-Aho ehdotti jo yli kolme vuotta sitten.

Asia jota nyt kohta kaikki eurooppalaiset valtapuolueet esittävät.

Miksi ei kyseinen ehdotus mahtunut OTKES:in raporttiin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset