Itsenäinen ajattelija Elämmekö unessa?

Aktiivimalli toi Kelalle 11000 perustoimeentuloasiakasta lisää

Tämän päivän Keskisuomalainen haastattelee Kelan pääjohtajaa Elli Aaltosta. Hän toteaa mm.  työttömien aktiivimallin tuoneen Kelalle 11000 uutta perustoimeentuloasiakasta.

Toimeentulotuen asiakasmäärät ovat kasvanneet prosentilla johtuen johtuen aktiivimallin vähennyksestä.

Kyseessä on ennakkotieto tämän vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä.

Jos näin on niin kuin näyttää, niin aktiivimallissa on kyseessä hölmöläisten peiton jatkaminen - leikataan pala peiton alapäästä ja liitetään se yläpäähän. Näin luullaan peiton pitenevän.

Tämän kirjoittaminen muistuttaa myös hölmöläisen touhua siinä mielessä, että he yrittivät myös kantaa valoa säkillä pirttiin. On siis ihan turhaa kertoa näistä pääjohtajaja Elli Aaltosen tuloksista hallitukselle - ei Orpo, Sipilä ja Soini kuuntele vaikka asia oli jo pääteltävissä ennakkoon.

Ei köyhältä voi mitään ottaa. On lainattava. Niin tässä on käynyt. On lainattu Kelalta.

 

Lähdeviite: Ksml 7.6.2018.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Kun katsoo Kelan taskutilastoa 2018, niin kohdassa "Talous" on harmaana vuodelle 2018, siitä voi tarkastella tämän hetken kuluja ja säästöjä:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/2...

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Hyvä linkki. Tosin tuo 2018 luvut on ennuste.

Pääjohtaja kertoo blogissani tämän vuoden toteutuneista luvuista.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@2. Toki hän kertoo ja se on vasta ennakkotieto. Todelliset lukemat selviävät vasta myöhemmin.

Hallitus kuitenkin ehti ilakoida, että hyvin laskee työttömyys ja paljon saatu aktivoitua mutta totuus on sitten toinen.

Paremmin asiasta tiesivät työttömät, ketkä näkivät siinä mallissa olevan pahoja ongelmia.

Ihan tulee mieleen 90-luvun työttömiin kohdistuneet suunnitelmat lama-aikana.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki Vastaus kommenttiin #3

Oliko se määrä 30000-40000 joihin leikkuri iski? En muista nyt lähdettä, josta tarkistaa.

Työttömyys tuskin laskee aktiivimallin avulla mihinkään. Saatiinpa vaan 11000 uutta asiakasta Kelalle.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #4

@4. n. 100 000 työttömiltä aktiivimalli leikkasi tuesta pois -4,65%. Siitäkään ei ole kunnollista tilastoa, josta voisi nähdä oikeat lukemat.

Asiaa vääristää myös sen, että ne työttömät, ketkä aloittivat juuri työnteon tai kuntoutuksen yms. vuoden 2017 lopulla ja ne ovat siinä luvuissa mukana.

Eikä asiaa auta se, että vaikka 100 000 työttömältä on leikattu ja ne onnekkaat työn saaneet tai kurssiin päässeet, voivat joutua leikkuriin, jos eivät onnistu 65 päivän tarkastelujakson aikana hankkiutumaan töihin tai kursseihin. Leikkuri iskee silloinkin niihin onnekkaisiin, ketkä eivät enää päässeet tuurilla välttämään aktiivimallin leikkurista.

Twiitistä oli ennen kysytty Kelalta, että ovatko he laskeneet joukosta pois ne vuoden 2017 työttömät työvoiman toimenpiteistä ja Kela vastasi, että eivät.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Leikkurin olisi pitänyt tietysti iskeä myös toimeentulotukeen jotta tältä olisi vältytty. Oli todella omituista ettei näin tehty.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@5. Ei onnistu. Perustuslaki estää.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Muutetaan sitä jos näin tosiaan on. Tuskin kukaan kannattaa tälläistä tilannetta että korvaavan summan voi hakea Toimeentulotuesta.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki Vastaus kommenttiin #9

Kannattaa ihan ajatella mitä kirjoittaa, sillä varmaan kaikki haluavat, että ihmiset selviävät.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #10

Jos leikkaus ulottuisi myös toimeentulotukeen, ilmeisesti kymmenen tuhatta ihmistä selviäisi ilman toimeentulotukea. Win-win.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki Vastaus kommenttiin #11

Jos asialinjalla aikoo pysyä niin kannattaa kaivaa faktaa heittojensa tueksi.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

#5 Ala-asteella Ojalan laskuopissa opetettiin ettei tyhjästä ts. nollasta voi ottaa vaan täytyy lainata.

Toimituksen poiminnat