Itsenäinen ajattelija Elämmekö unessa?

Kehä Puisto vai Kehä Vihreä?

Keskisuomalainen (20.2) kirjoittaa suunnitelmasta nimeltä Kehä Vihreä. Se on Jyväskylän keskustaa ympäröivä nauhamainen viheralue. Tähän toivottiin ehdotuksia.

Mielestäni jo nimeksi sopisi paremmin Kehä Puisto. Se kuvaisi sitä mistä on kysymys eli puistomaisia alueita kiertämässä kaupungin keskustaa.

Sinällään tällainen ilmakuvan perusteella kehitetty idea jää torsoksi ellei sillä ole vetovoimaa. Tuskin nyt pelkästään tuon lenkin kiertäminen on itsetarkoitus. Onhan se jo 10 km pitkäkin ja liikkumiseen on muitakin aktiviteetteja tarjolla.

Itse pitäisin parempana keskittyä yksittäisten kohteiden kehittämiseen ja niiden kiinnostavuuden lisäämiseen. Näin voisi syntyä myös halu jatkaa kohteesta toiseen.

Tässä yhteydessä ei saa unohtaa Kirkkopuistoa ja Lounaispuistoa. Suurimman osan vuotta niiden virkistyskäyttö on vähäistä, mutta niitä voitaisiin elävöittää tapahtumilla. Speaker's Corner on yksi esimerkki Kirkkopuistossa olevista tilaisuuksista.

Kaupungista ei saa maaseutua eikä sitä pidä yrittää, sillä se tulisi liian kalliiksi. Siltojen ja tunnellien rakentamisesta Jyväskylä on jo mainetta saanut eikä se ole aina ollut positiivista. Niinpä Kehä Puistonkin osalta pitäisi olla pidättyväinen vaikka suunnitelmat paperilla näyttäisivät kuinka hyvältä tahansa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Pekka Iiskonmaki

Kyllä keskisuomessa korpea riittää. Kaavoittakaa koko alue.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset