Itsenäinen ajattelija Elämmekö unessa?

Arjesta se alkaa – Perussuomalaisten kuntavaaliohjelma 2017 julkaistu

Perussuomalaiset on julkaissut kuntavaaliohjelmansa 2017. Listassa on keskeisimpiä teemoja. Lisää voi lukea lopun linkistä.

Perussuomalaiset eivät ole yhden asian liike. Keskiössä on ihminen jokaisen elinkaarensa vaiheessa.

Vaalikentillä Perussuomalaisten slogan on: PS nostaa sykettä.

Tavataan torilla :-)

Arjesta se alkaa – Poimintoja Perussuomalaisten kuntavaaliohjelmasta 2017

USKALLA PUHUA

Joskus demokratia vaatii koviakin sanoja – siksi kannustamme ihmisiä uskaltamaan ja puhumaan. Me emme pakene järjestelmien, rakenteiden tai sanojen taakse, vaan tartumme voimakkaasti niihin asioihin, jotka ihmisiä liikuttavat.

SEINIÄ EIKÄ SELITYKSIÄ

Järkevää kunnallista asuntotuotantoa on tuettava enemmän. Kaavoittamisen täytyy mahdollistaa erilaisten asuntojen rakentaminen kasvukeskuksiin ja lähialueille. Haja-asutusalueille rakentamisen pitää olla vaivatonta ja palvella alueiden ja asukkaiden etua.

JÄRKEVÄ MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS

Haluamme uudistaa maankäytön tapoja niin, että kuntalainen on lähempänä omaa ympäristöään koskevia päätöksiä eikä kaikki tapahdu vain kasvottomien virkakoneistojen suojissa. Valmistelun on oltava avointa ja läpinäkyvää, jotta kuntalaisilla on aito vaikutusmahdollisuus omaa elinpiiriään koskettaviin asioihin.

TYÖTÄ, RAVINTOA JA ELÄMYKSIÄ

Kannattavan pien- ja perheviljelyn edellytykset on säilytettävä koko Suomessa. Rakennemuutos ja tehostaminen ovat vähentäneet elintarvikesektorin työpaikkoja, mutta sen merkitys ei ole vähentynyt, koska haluamme yhä syödä puhdasta kotimaista ruokaa. Ruoka on välttämättömyyshyödyke, josta kansalaiset eivät voi tinkiä.

LIIKUTTAVA ETEENPÄIN

Toimiva liikenneyhteys kodin ja työpaikan välillä on ensiarvoisen tärkeä. Teiden kuntoa tulee parantaa. Suorat tiet vievät menestykseen myös elinkeinoelämää; kaikki ei Suomessakaan tapahdu tietoverkoissa.

TERVEYS TUULIVOIMATEOLLISUUDEN EDELLE

Perussuomalaiset on ainoana puolueena tuonut esille tuulivoiman terveysvaikutukset. Tuulivoimateollisuudella voi olla jopa kansanterveydellisiä seurauksia, näennäisten vihreiden arvojen ja poliittistaloudellisten kytkösten sivutuotteena.

IKÄ EI OLE VAIN NUMERO

Ikääntyneiden rooli yhteiskunnassamme on yhä merkittävämpi. Ikääntynyt ei ole rasite, jota siirretään taloudellisin perustein, vaan kunnioitusta ja arvostusta ansaitseva ihminen. Hoivan tulee olla riittävää ja inhimillistä eikä se saa passivoida ihmistä turhaan.

TÄRKEINTÄ ON SYRJÄYTYMISEN ESTÄMINEN

Syyt syrjäytymisen taustalla ovat moninaiset, esimerkiksi koulutuksen puute, työttömyys, sairastuminen, toimeentulo-ongelmat, asunnottomuus, mielenterveyden ongelmat ja päihteiden käyttö. Asian on syytä liikuttaa meitä kaikkia; syrjäytyneelle itselleen kyseessä on inhimillinen tragedia. Yhden elinikäisen syrjäytymisen hintalappu yhteiskunnalle on pitkälti yli miljoonan euron suuruinen.

PIDETÄÄN KIINNI HYVÄSTÄ JA TURVALLISESTA

Maamme sisäinen turvallisuus perustuu yhteisöllisyyteen, poliittisen järjestelmämme yleiseen hyväksyttävyyteen, enemmistöpäätöksentekoon ja vähemmistöjen asianmukaiseen huomioimiseen.

ENSISIJAINEN VASTUU SUOMALAISISTA

Emme hyväksy laittomasti maassa oleskelemista, saati näiden henkilöiden terveyden- ja sosiaalihuollon ja muiden palveluiden lisäämistä ja laajentamista. Myös turvapaikanhakijoiden oikeutta erilaisiin kuntatason palveluihin, kuten kuljetuksiin ja harrastuksiin, tulee tarkastella uudelleen.

LUONNONLÄHEINEN SUOMI ON AINUTLAATUINEN

Suomalaiset arvostavat ympäristöä ja puhdasta luontoa. Kannatamme järkevää ympäristönäkökohtien huomioimista kaikessa politiikanteossa. Lähiyhteisöt, lähipalvelut, lähiruoka ja muut ohjelmassa esitetyt teemat – kaikki tavalla tai toisella tukevat kestävää ympäristöä ja ihmisten hyvää elämää.

Koko ohjelma: https://www.perussuomalaiset.fi/kuntavaalit-2017/kuntavaaliohjelma-2017-...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kauniita sanoja varmasti useimpien mieleen. Ulkomaalaisetkin on huomioitu riittävällä puolueelle ominaisella vakavuudella. Muistuttaa eräin osin erästä toista vaaliohjelmaa, joka vei taannoin voittoon ja on voittajansa myötä ollut paljon esillä julkisuudessa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Uskaltaako perussuomalaisissa puhua siitä, ettei puolue noudata yhdistyslakia eikä omia sääntöjäänkään joutumatta erotetuksi puolueesta ?

Ehdotonta kuuliaisuutta vaaditaan käytännöntoimin.

Turha on enään julkaista vaaliohjelmia, kun sopimus suomalaisten kanssa on heitetty roskakoriin.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

En näe mitään mieltä valtakunnallisessa kuntavaaliohjelmassa.Jos meillä olisi monen eurooppalaisen maan käytännön mukaan iso puolueitten ulkopuolisten valtuutettujen määrä niin kampanjat käytäisiin paikallisilla teemoilla.Täysin.
Ylen kuntavaalikeskustelut tai kuntavaaligallupit ovat sinällään pieniä asioita, mutta vetävät osaltaan sanoisinko puoluediktatuurin suuntaan.Suomi on Suomi tässäkin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset