Itsenäinen ajattelija Elämmekö unessa?

Soinin aika ohi?

Uudet gallupluvut eivät mairittele Perussuomalaisia. Ilta-Sanomien haastattelussa Soini vaikuttaa jo kireältä. Tähän on syytä, sillä tuoreet puheenjohtajat Rinne ja Sipilä ovat repineet kaulaa useita prosenttiyksikköä kannatuksessa. Vaaleihin on niin vähän aikaa, että äänestäjien tyytymättömyyden kanavoituminen Perussuomalaisiin on epätodennäköistä. Sitä vastoin Keskustan vaalivankkureihin on helppo hypätä. Perussuomalaiset ei lupaa kaikille kaikkea vaan on profiloitunut konservatiivipuolueeksi sekä tukipakettien vastustajaksi. Tällä linjalla kasvun aika on ohi. Nyt voisi olla myös puoluejohdon uusiutumisen paikka, mutta katsotaan nyt ensin kevään eduskuntavaalit.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (62 kommenttia)

Jotu Karjalainen

Jos Soinia ei vaihdeta on Perussuomalaisten aika ohi.
On ollut kerrassaan idioottimaista hirttää itsensä ihmisvastaiseen politiikkaan, ei sieltä Kristillisdemokraateilta nyt niin kovin ole äänestäjiä saatavilla.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Näin juuri. Tuo Soinin uskonnollinen paatos tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn yhteydessä alkaa olla viimeinen pisara. Kristillisdemokraattien kanssa on järjetöntä kilpailla leipälajissaan, sillä sellainen johtaa todistetusti kolmen prosentin kannatukseen.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Jotenkin hulvatonta kun populisti epäonnistuu populismissa.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Jos Soinia ei vaihdeta on Perussuomalaisten aika ohi.

Jos Soini vaihdetaan on Perussuomalaisten aika ohi.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Ilmeisesti Soini - viisaana miehenä - katsoo eduskuntavaalit ensin ja ymmärtää taktiset kuviot sitten paremmin. Oppositiopuolueena perussuomalaiset voivat kuitenkin paremmin säilyttää saavuttamansa aseman kuin hallitusvastuussa. Valta kun luo vastuutakin ja julkisuuden kiroa joka tuutista. Katsomosta (=oppositiosta) on hyvä huudella ilman vastuuta.

Ambivalenttinen tilanne perussuomalaisille: kumpi parempi hallitusvastuu vaiko oppositiossa oleminen?!

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Jotu,

Soinin ansiota on koko perussuomalaiset ja jytky. Siihen tarvittiin vain silloisen poliittisen protestoinnin haistaminen. Soini sen tajusi.

Kansa rankaisi kepua sotkuista ja demareita oikeisto-politiikasta. Nyt palataan takaisin. Sillä ei ole tekemistä jonkun "ihmisvastaisuuden" kanssa. Ei kansan protesti jatku jatkumistaan. Se hiipuu itsestään.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Aiheesta kansa protestoi huonoille tai kelvottomille päättäjilleen. Se kuuluu mielipiteen vapauteen ja demokratiaan. Pelurit ja epäisänmaalliset (Suomi-syöjät) pois politiikasta v.2015 ek-vaaleissa.!!

Protestipuolueita tarvitaan unilukkareina ja poliittisina varaventtiileinä.

Jari Vuorinen

Ei Soini sekoita uskontoa ja politiikkaa te sen teette.Vain äärimmäisen harvoin joutuu Soini ilmaisemaan uskonnosta lähinnä tomittajan kysellessä ja tällöin hän vastaa rehellisesti.Eikö teidän mielestänne ortodoksilla saa olla mielipidettä.

Enpä tiennytkään,että Jotun mielestä ihmisvastaisella politiikalla viedään kristillisdemokraateilta ääniä !?

Voiko tollasella politiikalla viedä keltään ääniä.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Mielipide saa olla, mutta jos se mielipide perustuu uskontoon, on siitä syytä olla hissukseen. Muu on uskonnon sekoittamista politiikkaan.

Soini ei ole ollut hissukseen, vaan on paitsi perustanut mielipiteensä tasa-arvoisesta avioliittolaista uskontoon, niin myös vaatinut asiasta ryhmäkuria. Sen sijaan lestadiolainen Sipilä on toiminut esimerkillisesti, ja antanut edustajille vapauden äänestää omantunnon mukaan, vaikkei asiaa itse kannatakaan. Se on mielipiteenvapautta käytännössä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #42

Atte Rätt. Sekö se on maailman tärkein asia Suomessa tuo sukupuolineutraaliavioliittolaki? Omituista asioiden tärkeysjärjestykseen panemista näin tiukassa taloustilanteessa. Silläkö se hyvinvointi tuleekin Suomeen ja joka talouteen?

Käyttäjän kariilkkala kuva
Kari Ilkkala

Terve Jarmo,

nyt on turha alkaa pohtimaan että Timon pitäisi sitä tai puolueen tätä.
Nyt tehdään sitä mihin uskotaan, näyttää gallupit mitä hyvänsä.

Arto Rintamäen käännös Vladimir Vysotskin Ystävän laulusta sanoo sen laittamattomasti:

Jos sä epäröit oisko tuo,
joka tervehtien tulee luo
tosi ystävä laisinkaan.
Mistäs sen tietää saan?

Tehkää vuorille vaellus.
Tämä yhteinen ponnistus,
jonka ystäväs’ kanssa jaat.
Johan tietää saat.

Jos hän pelkää ja vaikertaa,
koska väsyy ja horjahtaa.
Jos hän huutaa kun sua ei näy,
vieras kanssasi käy.

Älä sorru sä pilkkaamaan,
vaikka on hän mies tasamaan.
Hän ei sovi sun seuraasi,
eikä lauluusi.

Jos hän vierelläs kalpenee,
mutta sisulla etenee.
Jos hän kätensä ojentaa,
kun sun on vaikeaa.

Jos hän rinnallas’ taistelee.
Yhdes’ huipulta katselee.
Silloin tiedän sun löytävän
tosi ystävän.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Minä taas uskon että Perussuomalaisten aika on ohi, kun Soini väistyy. Tämän hän tietää itsekin eikä ole väistymässä. Kun puolue perustuu isoon karismaattiseen johtajaan ja siihen, että kaikille on luvattu ihan liikaa kaikkea, on jatkossa puolueen valittava kokonaan uudenlainen suunta. Vaihtoehtoja on ryhtyä melko tavanomaiseksi esi-kokoomuslaiseksi puolueeksi, pieneksi vihaisten nuorten miesten SD-kopioksi tai maanläheiseksi duunaripuolueeksi. Kaikki vaihtoehdot ennustavat katoa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eiköhän SMP:n historia kerro miten puolueen lopulta käy. Itse asiassa perussuomalaisten alkujurominen siihen jytkyyn asti on hyvin verrattavissa SMP:n kannatuskehitykseen 60-luvun alusta 70-luvun alun jytkyyn, Vielä uusi piikki tuli 80-luvun alussa ja vasta silloin puolue muuttui Pekka Vennamon johdolla hallituskelpoiseksi, mutta menetti sitten pikkuhiljaa merkityksensä protestipuolueena ja kuihtui pois.

Siinä vaiheessa puolueeseen oli hiipinyt muuan populismi-ilmiöstä maisterin lopputyötä tekevä nuori mies nimeltään Soini, joka puolueen nimenvaihdon jälkeen aloitti samasta kuin SMP aikoinaan.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Minä veikkaisin, että Sampo Terho ja Jussi Niinistö pystyvät profiloimaan perussuomalaiset uudestaan selkeästi kovaa konservatiivista oikeistoa edustavaksi puolueeksi, todennäköisesti nuorisosiiven uskollisella tuella.

Molemmat ovat sen verran filmaattisia ja koulutusta omaavia, että kannatustakin irtoaa kevyesti ainakin runsaat kymmenisen prosenttia, ja se on todennäköisesti kokoomukselta pois. Pitkästä aikaa meille syntyy tähän maahan hajanainen oikeisto.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Täysin mahdollinen paluu menneisyyteen. Aina silloin tällöin meille syntyy uusi IKL, Perustuslailliset tai Nusut. Olisiko nyt niiden aika, jää nähtäväksi. Terho ja Niinistö sopisivat molemmat tällaisen liikkeen vetäjiksi.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Eipä nuo Terho tai Niinistö miltään oikeistohaukoilta kuulosta. Puolueen johtajina kyllä pärjäisivät. Ei siinä mitään.

Jaakko Häkkinen

Soinin henkilöllä oli merkitystä puolueen kasvussa, mutta nyt se etenee jo ihan omalla painollaan. Perussuomalaiset vetoavat eurokriittisiin, maahanmuuttokriittisiin ja pakkoruotsikriittisiin äänestäjiin - näille ei mikään muu eduskuntapuolue tarjoa mitään. Jos näitä asioita ei tuoda pontevasti esiin vaan takerrutaan niihin kuuluisiin lillukanvarsiin kuten katolilaiseen/kristillis-konservatiiviseen arvomaailmaan, nämä äänestäjät menetetään ja PS romahtaa takaisin pikkupuolueeksi.

Ei puolue voi vaihtaa painopistettään noin vain, vaan valittua linjaa on rummutettava jatkuvasti. Vain siten jytkyn aikaan äänestäneet uskaltavat luottaa siihen, että puolue on edelleen heidän asiallaan.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Jaakko tästä on juuri kysymys! Mikäli yhteyttä kristilliseen uskoon haluaa tuoda julki niin näen että juuri mainitut asiat kuten eurokriisi, hallitsematon maahanmuutto ja jopa pakkoruotsi ovat omiaan lisäämään eriarvoisuutta eli ajamaan kansalaisia kauas kristillisestä lähimmäisyydestä.
Mikäli takerrutaan vain yhteen kansaa kahtia jakavaan pientä elitistiryhmää koskevaan avioliittolakimuutokseen, jolla ei ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa, unohdetaan edellä mainitut vääryydet!

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Petra, aivan kuin edustaisit taantumuksellisuutta laidasta riippumatta onko se styyrpuuri tai paapuuri. Vain vanhat kelpaavat.

Äh, miten sen sanoisi kauniisti. PS:n kannatus mitataan seuraavissa vaaleissa. Puolueessa on paljon hyvää, tietotaitoa ja kykyä kuunnella. Ei kysymys ole Soinista. Totta helkkarissa PS on esim. kunnallispolitiikassa jakautunut puolue. Vaan niin ovat kaikki muutkin. Valtuuston kaveria ei jätetä vaikka ollaankin samaa mieltä eri puolueessa. Näin se vain menee.

Demokratian on poliitiikan jatke tai päinvastoin. Paluu kolmen vanhan vuorojärjestelmään ja apupuolueet. Ei kiitos tämä maa tarvitsee parempaa.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Homma pitää pelata niin kuin kurkiauralla, välillä vaihtuu vetäjä. Se on normaalia. Sormi pitää olla ajan valtimolla, poteroihin ei saa hautautua.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Aforismeista päätellen Nahkamäen kannattaisi itsensä harkita puheenjohtajuutta puolueessaan!

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Ei se tilaanne aina parane vetäjää vaihtamalla. Kokoomuksessa epäonnistuttuiin pahasti ja uusi vetäjä vetääkin kokoomuksen kannatuksen alas.

Kokoomus valitsi väärän vetäjän, olisi pitänyt valita Jan Vapaaviori, tämä ei ole jälkiviisastelua, olen ollut aina sitä mieltä.

Persujen ongelma on ettei ole mistä valita, kaikki valinnat olisivat vääriä valintoja. No, ehkä joku nuori nainen olisi nyt sopiva valinta, kun kaikilla kilpailijoilla on noita vanhoja ukkoja ja kokoomuksella sellainen ukko joka on henkisesti jäänyt teinipojan asteelle.

Se nykyinen puoluesihteeri olisi aika hyvä valinta, ei ainakaan huonompi kuin mikään muu. Lieneekö hänelle jo vähän lupailtu tätä virkaa kun suostui puoluesihteeriksi. Sillä naisella voisi nimittäin olla potentiaalia aika paljon enemmän kuin mitä oli esim. Urpiaisella tai Kiviniemellä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Jos nuoria naisia miettii niin onhan siellä roppakaupalla muitakin kuin Riikka. Laura Huhtasaari, Hanna Mäntylä, Arja Juvonen ja Piritta Poikonen nyt vain muutaman näkyvimmän mainitakseni.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #52

Enpähän ole nähnyt enkä kuullut noista, kun en ole aktiivisesti painanut mieleen nimiä. Varmaan olen politiikkaradiossa kuullut noidenkin mielipiteitä, mutta sieltä ei jää kasvot mieleen, eikä isompienkaan tekijöiden nimet tahdo pysyä mielessä vaikka kasvot jäisivätkin jotenkin mieleen.

Yhdet kasvot sentään jäivät mieleen, ne kasvot jotka kuuluivat naiselle joka äänesti persujen ryhmäkuria vastaan siinä kansalais-aloite-asiassa. Monet niistä äänistä jotka olen kuullut politiikkaradiossa, mutta joiden nimet eivät ole jääneet mieleen, ovat kyllä selviytyneet mielestäni varsin hyvin toimittajien kysymyksistä.

Valitettavasti persujen kenttäpolitikot personoituvat liikaa Teuvo Hakkaraisiin, Halla-Ahoihin ja Tuupaissin ja heidän kasvoihinsa ja mielipiteisiinsä. Valtaosaltaan persut on paljon, paljon fiksumpia, mutta ne fiksut eivät näy eikä kuulu, joten julkikuva on valitettavan kehno.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Minun mielestäni Perussuomalaisten ongelmat liittyvät siihen, että suomalaiset ovat käyneet Venäjää koskevien kriisien vuoksi EU-myönteisemmiksi. Venäjän ruplan jättiromahdus on särkenyt monien illuusion oman valuutan autuudesta ja sen tuomista taloudellisista vapauksista, jolloin euroalueen kriiseilläkään ei voi ratsastaa entiseen malliin. Perussuomalaisten kykyyn mennä hallitukseen ei välttämättä myöskään luoteta.

Käyttäjän SuviVainio kuva
Suvi Vainio

Juuri noin se on. Soini tuskin edes haluaa taaskaan hallitukseen, ei halua kantaa vastuuta mistään, sellanen huutelija tyyppi.

Jaakko Paasonen

Mitenkäs se menikään? Joka toiselle kuoppaa kaivaa ja joka toiselle ei. Jos joku ei luota perusSuomalaisten hallitus kykyyn,niin voikin kysyä itseltään,että Kreikka tukipaketin alullepanijaan ja kokoomuksen kannattamaan ,miljardien pankkituki Keskustaanko, taas on luotetava? Ilmeisesti M Vanhaset ym.on jo "unohdettu"? Samoin se fakta,että Keskustan puolue hallituksessa istuu samat tausta vaikuttajat ,kuin heidän viime hallitus kautenaan. Hehän tekevät,ovat aina tehneet, mitä vain päästäkseen hallitukseen. Varsinkin Demareiden kanssa. Nytkin eduskunnassa nuolevat toisiaan,kuten pitkin vaalikautta on suuren salin keskusteluissa nähty,ja kuultu. Demarithan ovat täysin keskittyneet, oppositiopuolueista vain pSn/Soinin haukkumiseen, puolue edustaja J Bäckmanin suulla/toimesta. Näin ainakin eduskunnan kyselytunnilla/yle TV 1, tostaisin klo: 16.00
Sitä,että haluavatko kansalaiset oikeasti jälleen tulla Kepun pettämäksi, onkin jo kokonaan toinen juttu.
Nämä €U uskovaiset/Kako(Kansallinen Kokomus)laiset,ovat aivan oma lajinsa. Eivät juurikaan poikkea kepuleista,varsinkaan jos pääsevät hallitukseen.
Keskustan kanssa tai ilman.Brysseliin on hinku,kuten ex.pääministeri Jyrki Katainen/lähipiirinsä selkeästi osoitti.
Joka muuta väittää puhuu ns.skeidaa.

Jarno Liedes

Ei Soinin aika ohi ole, mutta näyttää että perussuomalaisten suurempi kannatus on nyt tapettu. Olisi puolueen aika miettiä miksi, mutta kuten historia opettaa ei kukaan viitsi peiliin katsella.

Yksi suuri virhe on TTIP- kannatus mikä näyttää olevan suurinta juuri PS:ssä...

Nuoret aikuiset eivät pidä tästä ja maaseutuväkikin todennäköisesti löytää takaisin kepuun.

On se kyllä harmi, että protesti muuttuu kulissikestäväksi. Näin siinä käy. Pitäisi laittaa vastaan ja hangoitella, niin saisi kannatusta. Ei Le peni, Podemos espanjanssa, syriza tai ruotsidemokraatit kannatustaan möytäilemällä kasvattaneet konsensusvaltaa ja hylkäämällä äänestäjänsä. TTIP on EU:n isoimmista projekteista, myötäilemällä mm. tätä tulee niin isoristiriita, että en oikein tiedä mitä sanoa.

Mediakaan ei tuskin tee sitä virhettä toistamiseen, että alkaa haukkumaan ja alistamaan PS.ää jolloin "underdog" ilmiö saattaisi vahvistaa vielä hetken.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kun pakan arvokkain kortti pelattiin Brysseliin, niin mitä jäi käteen?

Taisto Orre

Edellinen kommentti on varsin oikeaan osuva. Soini olisi pitänyt vaihtaa jo aikoja sitten, muttei se olsisi auttanut tuhoon tuomittuja. Kannattaa vielä muistaa,että työmies Putkosen giljotiini yhdessä Soinin kanssa on karsinut persuista yli 300 aktiivia, joista valtaosa kunnallsvaltuutettuja. Nämä ovat toimineet aktiivisesti ja julkisesti SoMessa. Kannattaa käydä Facebookissa lueskelemassa ryhmää "perussuomalaisista erotetut ja eronneet".
Sieltä saa hyvän käsityksen mitä on tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Vaaleja ajatellen puheenjohtajan vaihto olisi nyt melko erikoinen toimenpide. Soini on ollut vielä paljon tavallista näkyvämpi puheenjohtaja. Toisaalta en kannata Perussuomalaisia, joten asia ei minua kosketa juurikaan. Vapautuuhan sitten kansanedustajan paikkoja muille puolueille, joka voi olla ihan hyvä juttu Suomelle.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Soini on ilmoittanut jatkavansa, pulinat pois!

"Puheenjohtajana Turussa maanantaina piipahtanut Soini aikoo yhä jatkaa.

– Sitten kun näen, että puolue elää ja hengittää ilman minun puheenjohtajuuttani, voin lähteä.

Näin ollen Soini on edelleen puheenjohtajaehdokkaana ensi kesänä Turussa pidettävässä puoluekokouksessa."

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/712820/Timo+Soini...

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Uskonnon kanssa meuhkaaminen maallisen vallan edustajana saa minut epäröimään Persujen äänestämistä.

Jotain on puolueen tehtävä maallisten asioiden hoitamiseksi tai siirryn nukkuviin takaisin.

Jouni Hölttä

Ärsyttävin piirre Soinissa on sen oman uskontonsa meukaaminen ja esilletuominen käänteissä, jotka tarvis vaan maallista tervettä järkeä.

Jaakko Paasonen

Surkea yritys kosiskella muita oman epävarmuuden tukijoiksi.Jos mies kadottaa itsetuntonsa,alkaa epäröidä,hapuilla ympärilleen ja kääntyillä kuin tuuliviiri, niin silloin on syytä loikkia muihin puolueisiin, esim.
nukkumaan.
Tosin eivät sielläkään nukkuvia pitkään katsele. Uurnille patistavat ja vaikka hakevat.. mokomat.
Joten parempi lienee, että köllötelet vain siellä peräkammarissa. ;-)

Käyttäjän RaikoKarvonen kuva
Raiko Karvonen

Timo Soini taitaa olla korvaamaton Perussuomalaisille. Hän pystyy vielä jotenkuten pitämään sekalaisen seurakunnan aisoissa mutta löytyykö puolueesta hänelle varteenotettavaa jatkajaa/seuraajaa?

Ei taida löytyä. Ja juuri siinä on Perussuomalaisten suurin ongelma tällä hetkellä. Minkään puolueen ei pitäisi olla yhden kortin varassa, kuten Persut ovat. Sellainen tilanne on äärimmäisen huono, kenelle tahansa puolueelle.

Vanhat sutkautukset eivät enää toimi siten, että liikkuvat äänestäjät siirtyisivät tuosta noin vain Persujen äänestäjiksi.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Yhden protestivaalin ihme tuli ja meni. Siirrytään eteenpäin.

Jotu Karjalainen

Takaisin sulle mulle rotaatioon...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Parempi edes sulle ja mulle kuin johonkin säätiöön.

Jotu Karjalainen Vastaus kommenttiin #22

Ei sua muiden puolueiden säätiöt ole haitannu.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #24

Onkohan muuten kd'llä säätiö? Kd'hän persujen homorummuttajat sit siirtyy nun halla-aho siivoaa ne pois persuista.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #25

Meinaatko PS:n setalaista siipeä?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #46

Voihan niitä Niikkoja ja muita homorummuttajia setalaisiksikin kutsua.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #24
Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #26

Kyllä se on niin moneen kertaan jauhettu juttu että juuri persut nousivat ryminällä puoluetukia ja kansanedustajien palkkoja yms sellaista vastaan muutosta lupaillen ja sitten alkoi säätiöfarssi. Muut puolueet eivät luvanneet kirkasotsaisuutta missään suhteessa.

Jaakko Paasonen Vastaus kommenttiin #29

No mutta Sini. Farssia mennään.Säätiöitä verokikkailuun ovat käyttäneet kaikki eduskuntapuolueet, varsinkin suurimmat hallituspuolueet, kautta aikojen,Kako eli Kokoomus jo ennen hallitus diilejään. Myöskin jo silloin kun esim vihaamasi pS oli vielä JVirolaisen/VVennamon pöytälaatikossa. Tuolloinhan T Soini & knit olivat vielä suunnittelu asteella tai kapaloissaan.
Mahdatkohan muuten tietää,mistä puolueesta on kansanedustaja, Anssi Koivulahti,joka antaa edustajan palkkionsa kokonaan hyväntekeväisyyteen?
Kaiken tuon kiemurtelun ohessa on ilmeisen hyvä tuoda tämäkin asia keskusteluun.
Hauskaa Uutta Vuotta. ;-)

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Börje, niin kuin vihreät aikoinaan. Kettinkien ja lukkojen joustamattomuus muuttui purukumin elastisuudeksi.

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Ja ps:n suunnalta kuuluvan kaikenlaisen viher-alkuisen ruikutuksen perusteella tämä muutos on ollut tehokas.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Kreikan tukeen menee kuitenkin vain 20 € per nuppi. Ei Suomen lama Kreikan tukemisesta johdu. On jämähdetty puhumaan siitä täytetystä pingviinistä, ja maahanmuuttajiakaan ei Suomeen tule, kun ei ole töitä. Paitsi virolaisia, mutta niitä ei juuri kukaan vastusta.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Jaa noin kaksi miljardia 5,4 miljoonalla uudelleen. Laiskanläksyksi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kysyn vaan, miksi blogisti on laittanut kysymysmerkin otsikon perään ?

Jari Vuorinen

Eipäs nyt pelästytä Gallupeja.

Soinihan kykenee hyvin johtamaan.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Eivät persut eikä Soini ole hekumoineet uskonnolla. Se on tapahtunut toisten toimesta.

Soinilla on erittäin paljon tietoa ulkopolitiikasta. Ulkoasiain valiokunnan puh.johtajana hän on kehittynyt alalla valtavasti.

Hänen ilmaisunsa yleensä asioista eivät vaan ole kehittyneet samaa vauhtia, vaan on samaa jankutusta. Tosin olosuhteetkin ovat muuttuneet.
Valitettavasti hän ei ole kuin Sipilä, joka ei sano mistään mitään. Ja suosio kasvaa.

Yhtenä jarruna näen tämän demareista loikanneen työmies Putkosen. Siinnä on persuille tullut "hukkainvestointi".

En kyllä usko äänestyskannatuksen tippuvan 14 %: iin vaan pysyvän siellä 16 tietämissä. Demarien gallupkannatusta ihmettelen. Mutta ehtiihän se muuttua vaaleihin mennessä.

Pitäisin Terhoa tai Kankaanniemeä sopivimpana seuraajana Soinille.

Tapahtui mitä tahansa, seuraavan hallituksen puolueet romahtavat. Taloudellinen tilanne on nyt sellainen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Putkonen on oikeasti pelottava tyyppi. Mutta sehän kertoo puoluekulttuurista että sellainen gangsterin oloinen ja elkeinen valitaan. Onhan se puolue aika täynnä kovanaamarokkia.

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

Soinin yhteiskuntakokeilu hyppynsä jälkeen hiipuu.

Jaakko Paasonen

Muistelkaapa nyt Turhapurot hieman 4 v.takaisia asetelmia ja kommentteja/nne, sekä tsekatkaa vaikka hieman, v. 2011 eduskuntavaalien alla käytyjä keskusteluja,ja galluppeja lööppeineen.
Alkaa nimittäin ja näemmä historia toistaa itseään, sekä touhu muistuttaa silloista vaalihuuhaata. Loppupelissähän tuolloin TSoini / pS kiitti julkisuudesta...ja kuittasi vaalivoiton.
Siis sen jytkyn, jossa pS nosti kannatustaan 15% muiden (äänestäjiään halveksineiden puolueiden) kustannuksella.
Niin kävi silloin ,eikä se kaukana ole ensi keväänäkään..
Kommenteista päätellen. ;-)

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Muistelepa itse sitä, että jytkyn jälkeen on käyty kahdet vaalit joissa persujen kannatus on jäänyt 12-12.9 prosenttiin, vaikka gallupit lupasivat 16-18 prosentin kannatusta.

2011 äänestäjät halusivat näpäyttää Keskustaa ja protestiäänet menivät persuille. Keskustalaiset ovat nyt palanneet kotiin ja protestin kohteeksi on joutunut Kokoomus, jonka äänet valuvat Keskustalle.

Jaakko Paasonen

Muistissa on. Naapurissamme oli taannoin ns.kissan ristiäiset ,joissa suurinta ääntä pitivät kokoomus ja demariloikkarit,kepulien kera. Varsinkin ne jotka olivat oikeasti pettyneet mm. puoluejohtonsa / hallituksen ministeri/puoluejohto ym.sekoiluun ja lusmuiluun. Desibeli%it olivat yli normien ,30/30/30+%,joka ei kuitenkaan vaikuttanut lopputulokseen,vaan virkavalta nouti heidä lopulta putkaan jäähtymään..
Näin kävi, ja jos luit tarkkaan kommenttini (alun) niin huomasit ehkä,että käyttämälläni nimityksellä "Turhapurot" tarkoitin tietysti kaikkia tälläkin sivustolla perusSuomalaisia haukkuvia tyyppejä.
En siis yksinomaan sinua.
Mitä tulee kannatus%hin, niin tuo 15% on se pSn äänimäärän lisäys% puolueen edellisissä(v.1997) eduskuntavaaleissa saamaan äänimäärään.
Se,että kuka näpäyttää ketäkin jää taas (onneksi) vaaleilla testattavaksi eikä näillä gallup%eilla silloin ole enää merkitystä. Kuten kai hyvin. (ilm.keskustan kannattajana?)tiedät.
Voi olla että arvioni on väärä mutta asiat tulee esittää siten että ne ymmärretään oikein.
Jep. Menkää hyvät ihmiset keväällä äänestämään ja sanoisinko, että omantuntonne mukaan.
Hyvää joulua ja Hauskaa uutta vuotta kaikille, puoluekantaan katsomatta.

Käyttäjän HannuTaskinen kuva
Hannu Taskinen

Soinin ilmoituksen mukaan hän voi elää tehdyn avioliittolain kanssa,
niin että sitä ei kannata enää jauhaa.
Minunkin on ilmeisesti pakko hyväksyä se vaikka en sitä koskaan tule mielessäni tekemään.
Perussuomalaiset on edelleen hyvä puoluoe, jolla on hyvät arvot ja tavoitteet.
Puolueen johto on jokaisessa puolueessa aina vaihdettavissa, mutta kannattenee käsitellä asia vasta sitten, kun se on ajankohtainen.

Taisto Orre

Totta on ettei Soinia ulkopuolelta voi erottaa. Niin kauan kuin "unohdettu kansa" uskoo suureen johtajaansa hän pysyy pallillaan. Niin kauan kuin se kansa ei huomaa ettei yhden miehen show anna mitään muuta kuin kuluneita sutkauksia, homma jatkuu. Kansa ei näe ylilihavaa,ähkyilevää ja hikoilevaa diktaattoria vaan vapahtajan. Soinin kykyjä ei voi moittia,mutta yksi mies ei sotaa voita jos kansa alkaa epäillä Johtajaa. Soini on saanut jytkynsä aiheuttamatta suurta vahinkoa maallemme. Kuningas on kuollut, eläköön kuningas!
Missäs viipyy Tossavaisen kommentit?

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Eipä Soini ole millään tavalla epäonnistunut puh.johtaja. Hänen linjansa tukipaketteihin on pysynyt veronmaksajien, siis meidän kannalta, oikeana.
Hyvin suuri osa suomalaisista on vastustanut hallitusten valitsemaa linjaa jo ekasta kreku-paketista alkaen ja soinin puolue on ollut ainoa selkärankaa omaava puolue vastustaessaan ulkomaisten bankstereiden tukemista suomalaisten kukkarosta.

Ei ole Soinilla mitään hätää, hänellä on Suomen paras puolue takanaan, eikä mitään mokia ole politiikassa tehtynä. Jyde 2. tapahtukoon.

Käyttäjän HannuTaskinen kuva
Hannu Taskinen

Huomen Suomessa tänään asiansa osaavan puoluejohtajan Timo Soinin haastattelu.
Einomaista ja selkeää tekstiä Timolta. Voi verrata keneen poliitikkoon tahansa.
Ei pakoillut, ei kierrellyt, eikä kaarrellut missään asiassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset