Itsenäinen ajattelija Elämmekö unessa?

Viinan ja huumeiden aiheuttamat haittakustannukset noin 2 mrd. euroa vuodessa

Viinan ja huumeiden aiheuttamat haittakustannukset olivat noin kaksi miljardia euroa vuonna 2011. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päihdetilastollisesta vuosikirjasta 2013. Viina ja muut päihteet aiheuttavat kuluja julkisella sektorilla esimerkiksi terveydenhuollolle, sosiaalitoimelle ja poliisille.

Alkoholiveron tuotto on noin 1.3 miljardia euroa eli tuotot eivät riitä kattamaan menoja. Kun mukaan otetaan välilliset kustannukset niin päästään noin 6 miljardin vuosittaisiin haittakustannuksiin päihteiden osalta.

Näiden lukujen valossa alkoholiveron lasku sopii huonosti tähän yhtälöön, sillä se lisäisi vain alkoholin kulutusta ja sitä myöden haittoja.

 

Lukuja Päihdetilastollisesta vuosikirjasta 2013.

2 532 ihmistä kuoli alkoholin käytön vuoksi.

19 134 ihmistä jäi kiinni rattijuopumuksesta.

39 % henkirikoksiin syyllisiksi epäillyistä oli alkoholin vaikutuksen alaisia.

55 % pahoinpitelyrikoksista epäillyistä oli alkoholin vaikutuksen alaisia.

71 679 päihtynyttä otettiin säilöön.

48 443 asiakasta kävi A-klinikoilla ja nuorisoasemilla.

11 855 asioi katkaisuhoitopalveluissa.

6 408 käytti päihdehuollon asumispalveluja tai ensisuojia.

32 506 hoitojaksossa vuodeosastoilla alkoholisairaus oli pää- tai sivudiagnoosina.

6 483 vuodeosastojaksossa huumesairaus oli pää- tai sivudiagnoosina. 

---

Aiheesta kirjoittaa Helsingin Sanomat.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Hyvä esiinnosto. Tuo summa 2 miljardia on kaksi kolmannesta 3 miljardin säästötavoitteesta ja jos se toteutuisi, niin se ei olis keneltäkään pois, päinvastoin.

Alkoholiin suhtautuminen on ihannoivaa. Arhinmäkikin kommentoi, että ei sitä voi selvinpäin kiekkomitalia juhlia. Miksei voi? Vai onko se viesti siitä, että jääkiekko ja viina kuuluvat yhteen. On siinä raittiilla jääkiekkoilijalla mukanapysymistä - vai onko sellainenkin olemassa?

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Niinpä. Oluen voimalla sitä jääkiekkokatsomossa viihdytään.

Tosiaan - alkoholin käytön ihannoinnista olisi päästävä eroon.

Pekka Iiskonmaki

Olin yllättynyt summan pienuudesta. Onko alkoholi ongelma Jarmolle?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Asiaa ei voi analysoida noin kamreerimaisesti (sikäli kuin nuo miljardit nyt ylipäätään ovat validisti esittämiesi lukujen mukaisesti määriteltävissä).

Alkoholi on osa elintarvike- tai myyntipalettia kaupan alalla, ravintoloissa, matkailualalla, j.n.e. ja sen kokonaistuotto heijastusvaikutuksineen on myöskin paljon suurempi kuin pelkkä ALKO:n keräämä alkoholivero.

Lisäksi nykyisessä tilanteessa on melko todennäköistä, että tietynsuuruinen alkoholiveron alentaminen kasvattaisi siitä saatavaa verokertymää samalla kun ei olisi todennäköistä, että se lisäisi alkoholihaittoja tai niistä välittömästi aiheutuvia kustannuksia.

Alkoholilla on myös positiivisia terveysvaikutuksia ja nimenomaan suurimmalle osalle kohtuukäyttäjiä. Niiiden merkitystä terveydenhoitokustannusten ja kuolleisuuden vähentäjänä ei ole otettu huomioon.

Niin ikään on ymmärrettävä, että elämän tarkoitus ei ole pelkästään kustannuskarsinta. Jos kaikki suomalaiset tekisivät, itsemurhan kustannuksia säästettäisiin kaikkein eniten.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

10 vuotta sitten alkoholiveroa alennettiin ja haitat lisääntyivät merkittävästi. Tällä perusteella on syytä olettaa, että veronalennus lisäisi haittoja merkittävästi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Silloin ennakoitiin Viron tuonnin vapautumista eikä kansalla vielä ollut sellaisesta kokemusta. Silloinen alennus kohdistui ennen kaikkea väkeviin ja oli aika reipas alennus siinä kategoriassa.

On selvää, että suomalaisen tietynlaisen pitkän linjan alkoholipolitiikan seurauksena välittömiä vaikutuksia silloisessa tilanteessa esiintyi, mutta eri asia kuinka kantavia kulutusmuutokset olisivat sittenkään olleet tulevina vuosina, jos tuota veroa ei taas poukkoilevalla politiikalla olisi nostettu.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kun puhutaan alkoholihaitoista ei puhuta kohtuukäyttäjistä. Ongelma alkoholin kanssa Suomessa on että sitä kulttuurellisesti tyrkytetään niille joilla on paljon ongelmia ja huono viriketaso elämässään. Addiktio syntyy juuri ihmisille jotka ovat alun alkuaan alakynnessä. Alkoholi taas hyvinvoivilla ihmisillä on kiva piriste ja elämänlaatua korottava nautinto sitä minä en mitenkään halua kiistää.
Yhteiskunta ei vaan ole enää solidaarinen heikompia kohtaan elämme oikeistolaistuneessa Suomessa jossa on ihan ok että yksi kolmasosa väestöstä ei pysty millään ohittamaan juuri sille vaarallista liikakännäystä joka juuri sille on vähitellen elämän ainoa sisältö tai kaiken pilaava addiktio.

Jouni Nordman

Tossa olet oikeassa, sillä millään verolla ei voi sellasta ongelmaa rataksta, joka vaatii asenteiden ja työtapojen muutosta. Sillä esim lasten huostaanottojen lisääntymine ei voi johtua mistään muusta kuin huonosta virkamies työstä, sillä jos huostaanottaminen on ensimäine lääke mitä lapsen ongelmiin on tarjolla, niin todella kaukana ollaan humaanista tavasta käsitellä ongelmaa.

Sillä jos perheessä on ongelmia, jotka kumuloituvat lapsiin. Tai jos opettaja tai tarhantäti on asenne vammaine, niin siihenkään ei ole lääke ongelma lapsen poistamine huostaan ottamalla. Sillä näissä tapauksissa pitäis pystyä itse ongelma paikantamaan, jolloin joudutaan tekemään enaltaehkäsevää työtä ja muuttamaan virkamiesten asenteita.

Sillä suuri kysymyshän on se, haluammeko seuraavan sukupolven opettaa samoille tavoille kuin itse, vai haluammeko näistä virheistä oppia ja siirtää tämän opin seuraavallesukupolvelle.

Tämä voi vaati viinaveron roimaa alentamista, jolla annetaa vanhemmille mahdollisuus käyttää alkoholia kohtuudella, varsinkin kun painotus kohdistetaan koviten väkeviin.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Alkoholin väärinkäyttö ei ole alempiin yhteiskuntaluokkiin rajautuva ongelma. Rikkailla alkoholiongelmat eivät yleensä tuhoa omaa taloutta vaan pelkästään oman terveyden ja perheen hyvinvoinnin. Johtajien alkoholiongelmat heijastuvat koko organisaatioon, joten olisi parempi, etteivät pomot juurikaan ryyppäisi.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti Vastaus kommenttiin #16

Suomessa rehvastellaan ikäluokkaan katsomatta alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyillä typeryyksillä. Se on suomalaiseen kulttuuriin kuuluva eriskummallinen piirre. Mistä sellainen johtuu,en tiedä.

Etelä-Euroopassa hävetään humalassa olevia. Suomessa ryyppyreissut on rehvastelun aihe jopa aikuisten keskuudessa!

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Mahtaisiko auttaa, jos alkoholin hintoja nostettaisiin sanotaan 50 rossaa ja myynti vain Alkoihin klo 12-16 arkisin välisenä aikana? Kieltolaki uudestaan se lopettaisi tietysti koko ongelman.

Onhan noita keinoja. Kieltäminen ja estäminen on laiskan ja ahdasmielisen ajattelijan tapa selvittää ongelmia.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Aivan samaa mieltä. Kieltäminen ja estäminen on laiskan tapa selvittää ongelmia. Nähtävästi kuitenkin me olemme aika laiskoja kun emme pysty huolehtimaan siitä ettei uusia stressaantuneita, ahdistuneita ja apaattisia ihmisiä johdateltaisi riippuvuuksien pariin.
Minä en usko rajoituksiin enkä hinnakorotuksiin ilman kulttuurimuutosta. Osittain ne tietysti aiheuttavat kulttuurimuutosta.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Kulttuurimuutos on ollut jo pitkään huonompaan suuntaan. Kotikäyttö lisääntyy ravintolakäytön vähentyessä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomen kohdalla hinnankorotukset ja rajoitusten lisääminen entisestään estäisivät kulttuurimuutosta. Kulttuurimuutos olisi toivottavaa.

Jos matkustat vaikkapa Zürichiin, Milanoon tai Frankfurtiin, niin kuinka paljon humalaisia näet siellä keskellä päivää kaupungin kaduilla? Veikkaan, että saisit aika kauan kytätä ennen kuin näkisit ainuttakaan, vaikka kaikkea alkoholia saa ostaa kaikkina viikonpäivinä läpi vuorokauden puolella siitä hinnasta kuin Suomessa. Sellaiseksi paikaksi Suomikin pitäisi tehdä.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila Vastaus kommenttiin #10

>#10/JK: "Jos matkustat vaikkapa Zürichiin, Milanoon tai Frankfurtiin, niin kuinka paljon humalaisia näet siellä keskellä päivää kaupungin kaduilla?"

Tarkoittaako tämä myös sitä, ettei ko. maissa / kaupungeissa ole alkoholin käytöstä johtuvia sairauksia tai muita ongelmia. Vai onko ongelmat vain pyyhkäisty maton alle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #11

Kaikkialla maailmassa esiintyy elämäntavoista ja ravitsemustottumuksista johtuvia elimistöllisiä sairauksia, jotka joskus voivat koitua kohtalokkaiksikin. Tietyissä osissa Ranskaa maksakirroosi on monin verroin yleisempi miesten kuolinsyy kuin Suomessa, mutta Suomessa puolestaan sydän- ja verisuonisairudet ovat vastaavasti moninkertaiset.

Alkoholiperäiset sairaudet luokitellaan sikäläisissä kulttuureissa ilman tunnevaltaisuutta tai moraalitaivasteluja samalle listalle muiden sairausten kanssa. Pitkälti tämä johtuu siitä, ettei alkoholi sellaisissa kulttuureissa aiheuta juurikaan samanlaisia sosiaalisia ongelmia kuin Suomessa. Maksakirroosiin kuoleva ranskalainen on yhtä pidetty ja kunnioitettu kansalainen niin työpaikallaan kuin perheensäkin piirissä kuin kuka tahansa muukin. Kirves ei heilu eikä lumihanki värjäydy verestä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #10

Kulttuurimuutos tarvitsisi jonkun sellaisen kansanliikkeen jona persut ensin esiintyivät ennenkuin pettivät.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Tolla ajatusmaailmalla vaan synnytettäisiin pimeät markkina myös alkoholin osalta. Onko kiellot tätä päivää, varsinkin ku historia osoittaa kieltolakien toimimattomuuden.

Kalervo Palonen

Tämän kaiken jeesustelun keskellä panin merkille mielenkiintoisen seikan.
Alkoholin aiheuttamat haitat ja kulut on näköjään pystytty selvittämään ja ryhmittelemään eri kategorioihin hyvinkin tarkasti, jopa "nupin" tarkkuudella, mutta kun kysellään esim. ei-työperäisen maahanmuuton aiheuttamista kustannuksista Suomelle, selvittäminen on mahdotonta!

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No miten oli ryhmitelty maahanmuuttajien suhteen?

Käyttäjän valtaajaloistoa kuva
Timo Peltonen

Perinteet. Aiheellinen kirjoitus. Kiitos siitä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Missä alkoholinkäyttöön suhtaudutaan myönteisesti, itse olen nähnyt vain kielteistä julkisuutta, juuri tällaisia paheksuvia artikkeleita ja blokeja?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Harvojen asioiden suhteen minä tunnen samanlaista voimattomuutta kuin suomalaisten kohtuuttomasta käytöstä johtuvien alkoholiongelmien suhteen. Melkein kaikkiin yhteiskunnallisiin ongelmiin on olemassa joku selkeä vaikutusmekanismi, jolla haittoja voi minimoida.

Alkoholipolitiikan suhteen näyttää siltä, että tekipä mitä tahansa, niin vaikutukset ovat aina negatiivisia. Ehkäpä me olemme jo löytäneet sen optimin, jossa sontaa tulee silmille vähemmän kuin millään muulla ratkaisulla?

Silti aina jaksaa toivoa, että olisi joku mahdollisuus pienentää haittoja. Juomisen henkilökohtainen vähentämishalu on ainoa toimiva ratkaisu, mutta siihen ei selvästikään voi alkoholipolitiikalla tai -valistuksella merkittävästi vaikuttaa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Veikkaisin, että päihdeongelmaisten auttamiseen panostaminen toisi eniten apua. Juomisen estämiseen ei ole juurikaan keinoja mutta ongelmiin pitäisi puuttua ajoissa ja tehokkaasti.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Vuonna 2011 alkoholin käyttö aiheutti julkiselle sektorille arviolta noin 888–1094 miljoonan euron haittakustannukset...Vuosikirjan taulukossa 67 esitetyt välittömät kustannukset sisältävät julkisen sektorin
lisäksi myös yrityksille ja kotitalouksille aiheutuneet kustannukset. Nämä onnettomuus- ja rikosvahinkojen alkoholihaittakustannukset olivat 360 miljoonaa euroa" (Päihdetilastollinen vuosikirja 2013, s. 36-37)

"Valtion alkoholista saamat verotulot arvonlisävero mukaan luettuna olivat noin 2,25 miljardia euroa" (Päihdetilastollinen vuosikirja 2013, s. 36)

Ja tuolle 6 miljardille et edelleenkään pysty tarjoamaan mitään lähdettä. Se että Hesarin toimittaja on googlannut saman Stetson-Harrison -luvun kuin sinäkin, ei ole lähde.

Mikko Saarinen

Kaikn huipuksi viherkommunistit haluaa laillistaa kannabiksen käytön.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Eikä pelkästään viherkommunistit. Minä esimerkiksi en ole kommunisti enkä valitettavasti kovin vihreäkään, mutta silti kannabis pitäisi mielestäni laillistaa.

Käyttäjän hapotusjahapatus kuva
Anttijuhani Tuominen

Kieltolait kaatuvat aina omaan mahdottomuuteensa. Kahvin kieltolaki 17-luvulla teki suomalaisista eniten kofeiinia kittaavan kansakunnan maailmassa.

Vielä vuonna 1971, jolloin globaali huumekieltolaki viritettiin maapallolle, vuotuinen kannabiksen tuotanto oli 40 000 tonnia, kokaiinia tuotettiin 800 tonnia ja heroiinia 500 tonnia. Nyt näiden tuotteiden vuosittainen tuotanto on noussut yli 30 kertaiseksi.

Alkoholikieltolaki uskallettiin sentään purkaa jo siinä vaiheessa kun alkoholinkulutus oli kolminkertaistunut verrattuna kieltolakia edeltävään aikaan.

Miksi tätä vahingollista kieltolakia ylläpidetään?

Huumeteollisuus on maailman toiseksi suurin bisnes. Se tuottaa vuodessa
500-800 miljardia dollaria. Raha hyödyttää eniten USA:n pankkijärjestelmää ja taloutta. Lisäksi huumesota on USA:n suurvaltapoliittinen instrumentti, jota se käyttää menestyksekkäästi Etelä-Amerikan valtioissa.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Islamilaisissa maissa ei juuri ole alkoholiongelmaa. Tanskassa nuoret muslimit ovat muuttaneet myös kantatanskalaisten myönteisiä asenteita kielteisemmiksi alkoholia kohtaan.

Suomalaisen kulttuurin islamisaatio voi olla se keino, joka poistaa alkoholin haittoja Suomesta. Myös kestävyysvajeen ennen pitkää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset