Itsenäinen ajattelija Elämmekö unessa?

Tuomioja voisi pysäyttää Estelle laivan matkan

Suomen lipun alla purjehtivat partajeesukset uhmaavat Gazan saartoa. Tuomioja voisi pysäyttää laivan matkan ja ohjata sen Syyriaan. Siellä saisi tapella kunnolla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ahaa. Kannatat sitten sellaista systeemiä, jossa ulkoministeri voi noin vain pysäyttää yksityisen yhdistyksen toiminnan tuhansien kilometrien päässä?

Kari Virtanen

Ahaa, kannatat siis suomalaista merirosvousta?

Estella on pala Suomea ja sen lakien alainen toiminta/järjestö, jonka päämäärä on kansainvälisten lakien vastainen rikos.
Kyseessä on lähinnä samantyyppinen toiminta, kuin muillakin merirosvoilla vaikkapa Somaliassa.

Reijo Tossavainen

Ei Tuomioja pysäytä, koska kyseessä on mediatapahtuma, johon on jo matkaa suunniteltaessa valjastettu mm. Yleisradio. Ainoa todellinen tavoite on mediajulkisuus niin meillä kuten muuallakin, sillä jokainen matkaan lähtijä tietää varmasti, että Israel ei päästä perille.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Yritys hyvä kymmenen siis.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Kari Virtanen

Ei Tuomioja edes halua puuttua Estellan toimiin, koska Erkki tykkää Jihadista, kansainvälisen lain rikkomisesta, terrorismista ja siviilien summittaisesta murhaamisesta.

Suomen mediassa ei ole ollut yhtään uutista, jossa kiinnitettäisiin huomiota siihen tosiasiaan, että Estellan ja sen tukijoukkojen toiminta on pelkää vasemmiston valehtelua ja rikollisuutta.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Onpa lapsellinen ajatus,Tossavainenkin tietää hyvin ettei sellaista valtaa ulkoministerillä ole.Israel harrastaa terroria palestiinalaisia kohtaan sitä ei voi hyväksyä,yhtä vähän, kuin palestiinalaisten äärijärjestöjen toimintaa Israelia kohtaan.Israelin valtiota pitää kohdella samoin kun mitä tahansa valtiota ja jättää ne uskontoon liittyvät ajatukset naulakkoon.

Väinö Hiltunen

Israel - USA, maailman pahimmat terroristivaltiot.

Väinö Hiltunen

Islam tai kristinusko - ihan sama. Kaikkien taikauskojen varjolla tapetaan viattomia ihmisiä.

Kari Virtanen

Estella on pala Suomea. Aivan kuten Töölö, tosin vain pienempi. Omistajat asunevat Ruotsissa.

Palestiinalaisten allekirjoittamien kansainvälisten sopimusten mukaan Israel huolehtii myös Gazan ulko- ja merirajojen turvallisuudesta. Gazaan kulkevan tavaraliikenteen virallinen selvityspaikka ja satama on Ashdod. Gazan rannikolla ei ole satamaa.

Estellan tarkoitus on tukea islamilaista jihadia ja tunkeutua laittomasti Israelin rajojen läpi avatakseen tien jihadin tarvitsemille laittomille aseille, joilla voitaisiin jatkossa tappaa vanhuksia, odottavia äitejä ja lapsia Israelissa.

Täydellisesti halveksittavaa rikollista toimintaa.

Kalevi Wahrman

"partajeesukset uhmaavat Gazan saartoa"
Mitä partapersujeesukset uhmaavat, eivät ainakaan patruunoita ja markkinakapitalismia.

Ilkka Luoma

Estelle voi olla uusi avoin ratkaisu rauhan tielle, jonka sulkee nyt muuri

Uutisointi seuraa tarkasti suomalaisen Estelle aluksen matkaa Välimerellä palestiinalaisten asuttamalle ja Israelin valvomalle Gazan kaistaleelle - laiva on lastattu humanitäärisillä tarvikkeilla, jalkapalloilla ... ja sementillä? *]

[ tapahtui lähihistoriassa ... Israelin ilmavoimien kuljetushelikoptereista laskeutuu tiukkaan aseistettuja juutalaiskommandoja - turkkilaiseen siviilialukseen kansainvälisellä merialueella. Syntyy epätasainen taistelu - useita siviilejä saa surmansa. Laiva pysäytetään perustelulla, että Israelin yksipuolisesti valvoma merisaarto on lainvoimainen ja että iskuun on Israelin näkökulmasta humanitäärinen turvallisuusoikeus ... ]

Suomalaiset ovat tunnettuja ja tunnustettuja YK - rauhanturvaamistehtävistään, muun muassa Siinailla, Libanonissa ja Golanilla. Kaikissa näissä kohteissa suomalaiset sinibaretit ovat tehneet tuttavuutta Israelin armeijan kanssa. Israelin tykistö on tuhonnut täsmäiskulla YK:n valvonta-aseman, jossa suomalainen YK-rauhanturvaajasotilas sai surmansa. Israelilla on nyt oiva paikka antaa hyvitys ja tunnustus.

Suomalainen rauhanlaiva Nobelin arvoisesti [?]

Estelle laiva on rekisteröity Suomeen ja sillä on suomalainen kapteeni. Israel on jo varoittanut suomalaisia Helsingin suurlähetystöstään, että laiva pysäytetään, ja ettei ole luotettavaa tietoa ketä laivassa on ja mitä se kuljettaa. Epäilys juutalaisten taholta on suuri, sillä vuosien saatossa niin moni israelilaissiviili on saanut surmansa kotitekoisten rakettien ja itsemurhapommittajien kautta.

Kilven kiillotus

Israel voi nyt kiillottaa kilpeään ja saada kansainvälistä hyväksyntää päästämällä Estelle aluksen suoraan Gazan satamaan. Turvallisuuden ja kokonaisvaltaisen oikeudenmukaisuuden nimissä Israelin laivastolle pitäisi suoda mahdollisuus tutkia Estelle alus, jotta vältyttäisiin turhalta ja raukkamaiselta verenvuodatukselta. Kädenojennuksena suomalainen kapteeni antakoot aseettomille tarkastajille alukseen nousemisluvan - sehän on helppo antaa, jos lasti on katseet kestävä ja kyydissä on asianmukaista väkeä.

Hyvä työ, joka kantaisi hedelmää

Israel tekisi itselleen hyvän työn ja palveluksen jatkotoimenpiteisiin, joiden tavoitteena on kahden eri kansakunnan rauhanomainen rinnakkaiselo **] nyt niin tulenarassa Gazassa ja Länsirannallakin. Estellen päästämisestä suoraan gazalaiseen satamaan, voisi seurata toinen merkittävä toimenpide, ja se on Golanin kukkuloiden palautus Syyrian kansalle. Israelhan miehittää YK:n yleiskokouksien päätöslauselmien vastaisesti tätä 1967 kesäsodassa valloittamaansa kukkula-aluetta - mainittakoon, että tuon 1967 kuudenpäivänsodan aloitti Israel yllätyshyökkäyksellään - lähinnä egyptiläisten taholta provosoituna ja satamasaartouhattuna.

**] "Rauha voitaisiin saavuttaa yllättävillä toimenpiteillä ... [Teksti 2006]

--- http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/07/rauha-voidaa... ---

Estelle laiva voisi olla jännitteen lievittäjä puolueettomasti toimien -

Gazaan purjehtimiseen sillä lienee vähintäänkin humanitäärinen oikeus - oletuksella, että lasti on kuvatun ja selostetun mukainen. Estelle voisi olla vesi sammuttamaan pahimpia kytyroihuja, sillä muutoinkin Lähi-idän alue on nyt ruutitynnyrinä 1] - Syyria 2], Libanon, Iran ja kansannousut arabimaissa.

Kommandot ovat koulutettu taistelemaan asein aseita vastaan!

Pahimmillaan Israelin kommandot suorittavat sotilasiskun siviilialukseen, jossa tietojen mukaan ei ole mitään aseita. Kommandoisku 3] on sinänsä sotilaalle, tässä tilanteessa, suuri häpeä, sillä kommando on koulutettu tositoimiin tuhoamaan ja eliminoimaan todellisia terroristeja, eikä humanitäärisellä matkalla olevia siviilejä.

Hyvin kyseenalainen isku

Turkkilaiseen laivaan suoritettu näyttävä sotilasisku ei nostanut Israelin osakkeita, se toi vain muistiin Israelin taisteluhelikopterien ja taistelupanssarivaunujen iskut Gazaan vuonna 2009 4], jolloin muun muassa yli 300 palestiinalaislasta sai surmansa - Israelin tappioiden ollessa muutama, ja hekin lähinnä omien tulituksesta. Estellen tapauksessa Israelilla on nyt kunnostautumisen paikka.

Estelle laivaa seurataan nyt erityisen tarkasti,

ei niinkään suomalaisuuden vuoksi - vaan uskottavan matkakertomuksen vuoksi - on vahvasti luultavaa, että lasti on rahtikirjojen mukainen. Israelilla ei ole mitään oikeutta käydä aluksen kimppuun kansainvälisillä merialueilla - ei edes Gazan edustalla.

Mikäli Estellen kimppuun käydään - nostaa se Venäjän ja Kiinan väkevään protestiin. Kiina ei puutu muiden itsenäisten valtioiden sisäisiin asioihin - tämä tapaus onkin kansainvälinen asia ja siinä huonoimmillaan maistuu röyhkeä valtapolitiikka - yhden silmän näkökulmasta - jos Israel Goljattina käy suomalaisdaavidien kimppuun.

Israelilla on nyt näytönpaikka

Näyttävyyttä asiaan toisi se, että Israelin laivasto saattaisi Estellen Gazan aluevesirajalle, ja siitä Estelle suvereenisti itse purjehtien saapuisi Gazan satamaan. Nyt on edullinen ja turvallinen tilanne hoitaa asia diplomaattisesti ja neuvotteluasetelmia parantavasti - sillä Lähi-itä on nyt ruuti- ja ydinasetynnyri, jossa lanka palaa 2]. Yleinen salaisuus on se, että Israelilla on oma ydinase. Miksi Israelilla saa olla ydinase?

VIITTEET TEKSTISTÄ

*] Israel on kieltänyt sementin tuonnin Gazan kaistaleelle - on pelko, että sementtiä käytetään bunkkereiden ja väestösuojien rakentamiseen

1] Suomessa Israel- ja Lähi-itäaiheet kiinnostavat suurta yleisöä - ohessa linkki yli kuusi vuotta kestäneeseen keskusteluketjuun, yli 13.000 kommentilla ja 740.000 lukukerralla "Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta muurinsa takaa" ...

--- http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuuri... ---

2] "Toimiiko Syyria Lähi-idän tilanteessa nyt liipaisimena?"

--- http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115350-... ---

3] "Yrittävätkö juutalaiset lopullista ratkaisua?"

--- http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/06... ---

4] "Gazan kaistaleen kansanmurha"

--- http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25770-v... ---

Aiheesta on perustettu Facebook´iin Estelle matkan kannatusryhmä...

https://www.facebook.com/groups/362701017147950/

Pentti Järvi

Lyhyesti siis:

"Kädenojennuksena suomalainen kapteeni antakoon aseettomille tarkastajille alukseen nousemisluvan - sehän on helppo antaa, jos lasti on katseet kestävä ja kyydissä on asianmukaista väkeä."

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kekkonen voisi pysäyttää Estelle laivan matkan, mutta ei kaiketi kukaan muu.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Tämä keskustelu muistuttaa kovin Warsovan geton ja sen saarron oikeutuskeskustelua.
Vaihda vain sanat "jihadisti", "muhamettilainen" sanaan "juutalainen" ja se on siinä.

"Israelin armeija määritteli asiakirjassa kalorirajat saartamansa Gazan asukkaille"
Tuntuuko tutulta?

Punaisen Ristin avustuksia ei päästetty Warsovan gettoon...

Kari Virtanen

Niin Israel on vihamielisen jihadin ympäröimä pikkuinen alue 2 promillen asukasmäärineen viholliseen verrattuna.

Sikäli sitä voidaan verrata Warsovan ghettoon, että tänäkin päivänä se on islam-, puna-, ja vihernatsien kansanmurhayrityksen kohteena.

Esim Estellan väki, Tuomioja ja Hautala tukevat tätä kansanmurhaa, rikollisia kun ovat.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Virtanen voinee perustella, kuinka esim. Estellan väki, Tuomioja ja Hautala tukevat kansanmurhaa ja ovat rikollisia?

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Zeeva Ehrola

Toteuttamalla matkansa StGS (Ship to Gaza Sweden) antaa oikeutusta Hamasin laillisuudelle ja tukee sen ehdottomuutta kieltäytyä kaikista kompromisseista.

StGS tukee kaikilla käytännön tavoilla terrorihallintoa, jonka ääneen lausuttu tavoite on tuhota juutalainen valtio. Jos tavoitteena olisi ihmisten auttaminen, eikö olisi parempi idea mennä ongelman ytimeen?
Israelilaisia tapetaan säännöllisesti gazalaisten terroristien toimesta, jotka tulevat joko suoraan Gazasta tai Siinain kautta. Ja on lukemattomia terroritekojen yrityksiä, joista me emme koskaan kuule, koska ne on onnistuttu estämään.

Lisäksi Gazasta säännöllisesti ammuttujen rakettien kohteena on yli miljoona israelilaista. Tämä todellisuus puuttuu StGS:n maailmasta.

Nyt näyttää siltä, että StGS humanitaarisine julkisivuineen vahvistaa vain poliittista Israelin-vastaista toimintaohjelmaa, joka ei vie tilannetta Gazassa kohti ratkaisua.

Kari Virtanen

Tuomioja: "Gazan saarto laillinen, mutta tuomittava."

Tuomioja paljastaa rikollisuutensa, koska tuomitsee sen mikä kv-lain mukaan on laillista, mutta ei tuomitse sitä, mikä on rikollista, eli terrorismia ja sen tukemista , minkä takia koko Gazan saarto kv-lain mukaan on välttämätön.

Ei kannata Tuomiojan ihmetellä miksi YK:n Turvallisuusneuvostoon ei levitellä Suomelle punaista mattoa; ei sinne rikollisia tarvita.
Kyllä minua ainakin nauratti, kun Suomen stalinistifossiilit saivat taas koko maailman edessä turpiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset